Byrokratia ja videopalaverit tuhoavat ihmisyyden

mutta silloin kun
meidät voisi muuttaa kirjainyhdistelmiksi ja sirotella paperille
kun meidät voisi vangita kuviin ja kaavioihin
kun me mahtuisimme pilkkujen, pisteiden ja sulkeiden väliin
kun me kuuluisimme kielessä ja meillä olisi alku ja loppu
kun meidän yhtälöllämme olisi ratkaisu
kun irrationaaliluku saa päätteensä ja viimeinen numero piirretään

meitä ei enää ole jäljellä

Kaupunkia hallitsee pelko. Vaarallinen poikkeustila aiheuttaa säädöksiä, niihin suhtautumista ja niiden tulkintaa eri tavoin. Byrokratia, siinä merkityksessä jossa sitä tässä käytän, on yksi keskeisistä pelon hallitsemisen keinoista. Pelon hallitsemisen nimenomaan kaikkialta päälle vyöryvänä tunteena, jonka irrationaalisuutta vastaan on taisteltava panssaroimalla itsensä mahdollisimman järkähtämättömäksi.

Tarkoitan byrokratialla juuri nyt sääntöihin sitoutuvaa pikkutarkkaa ehdottomuutta. Sellaista systeemiä, josta on riisuttu kaikki mahdollinen spontaanius ja jonka pieninkin osa on tarkasti ennalta määrätty ja säädelty. Sellaista systeemiä, joka on alusta loppuun suljettu, rakennettu ja ohjelmoitu, siten että sen läpi kuljetetaan kappaleita ja tuotteita sadan prosentin automaatiolla.

3715643

Kun kansallisista sivistyksellisistä perusoikeuksista huolehtivat kirjastot saivat avata ovensa, eri toimijoiden suhtautumiset asiaan poikkesivat toisistaan. Julkisina laitoksina kirjastot ovat osa julkisen vallan koneistoa, johon byrokraattisuus on jo sinällään sisäänrakennettuna, mutta joissa sen on myös mahdollista kulminoitua abstrakteihin, lähes sotilaallisiin mittasuhteisiin.

Toisten kaupunkien kirjastot vain avasivat ovensa. Avasivat, miehittivät lattiat ja ilmoitustaulut samanlaisilla opaskyltityksillä jotka ovat hallinneet päivittäin käytettyjä julkisia tiloja jo kuukausia, ja antoivat sen tapahtua mitä tapahtumaan pitää. Käytävillä päivystävät vartijat muistuttamassa sotilaallisenkaltaisesta poikkeustilasta, mutta niiden keskellä voi kävellä hiljaa, ääneti ja vähäeleisenä, ja asettaa liikkeensä niin että pakollinen tulee inhimillisesti suoritettua. Sisään, kirja, toinen, kolmas, jokin, ulos.

Tässä kaupungissa puolestaan pelko sai asettamaan tienoon ainoaan kirjastorakennukseen mahdollisimman järkähtämättömät säännöt ja pikkutarkan sotilaallisen kurin. Kyltit asetettiin erottamaan kirjantarvitsijat ja kirjat toisistaan, ja silmillä nähtävien teosten poimiminen estettiin sääntöihin vetoamalla. Me emme saa hakea sitä sinulle. Koska nämä ovat säännöt. Emme voi poiketa lainkaan. Emme metrin vertaa, pilkun vertaa, säännöt ovat ehdottomat, säännöt ovat pyhät. Säännöt.

Mitä poikkeustilampi, sitä kurimpi. Sitä järkähtämättömämpi ja tiukempi. Pelon tilanteissa ihmisten pelkoihin reagoidaan suorittamalla helpotus, jossa poistetaan subjektius. Poistetaan ihmiseltä toimijan taakka, ja asetellaan maailma niin tiukoilla säännöillä määriteltyihin rakenteisiin, että kulkijat sen läpi voivat olla tahdottomia koneita. Suljettu systeemi, jonka läpi kuljetetaan kappaleita ja tuotteita sadan prosentin automaatiolla.

Byrokratiassa, sanan tässä merkityksessä, yksikään asia ei tapahdu ihmissubjektin kautta. Jokapäiväisen koetun elämän mikrotilanteet sellaisinaan on häivytetty olemasta. Jokainen liike tapahtuu ylemmillä ja aina ylemmillä tasoilla, monimutkaisissa hallinnollisissa portaissa ja niiden linjauksissa ja määräyksissä. Ei ole tilanteita, joissa mietitään ja katsotaan, kuinka toimitaan, sillä toimijaa ja ajattelemisen taakkaa ei ole olemassa. On vain hallinnollista massaa, kasvottomia valtakoneistoja joiden rattaissa tihkuu pelko ja paniikki.

Minkä vuoksi olen huolissani koetun elämän mikrotilanteiden katoamisesta? Ihmisen subjektiluonteesta ja tavasta olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja tämän poistumisesta alistamalla koko ympäristö mekaaniseen ja suljettuun prosessiin? Sillä sinälläänhän tämä prosessi luo sitä turvallisuudeksi nimettyä: kaikki on hallittavaa ja tarkkailtavaa. Kaikki on paljasta ja ennustettavaa, kaikki on järjestyksessä, kaikki on determinististä. Ihmisten sairastumisen todennäköisyyttä voidaan konkreettisesti pienentää, mitä voitaisi pitää toivottavana asiana. Ennustettava ja hallittu elämäkin lienee elämää, ja toivotut toiminnot tulevat lopulta tapahtumaan, vaikkakin hitaammin ja vaikeammin. Miksi siis olen huolissani?

yritämme nousta ja loistamme kultaa,
rajoittamaton sielumme pakenisi lastauslaitoja

hukutaan loputtomaan autovirtaan
kadotaan tavaratilaan

ja muutumme rahdiksi ja kuormaksi
ja tuloksena on aina vain nyrkkejä ja kyyneleitä
ja pelkkiä häviäjiä
olemme hauraita, olemme hauraita

emmekä enää osaa edes kaivata
ja unelmat rapisivat kuljetusväylän pintaan
ja vain tavaravirrat, yötä päivää

ja meitä lasketaan kapasiteettiin
eivätkä hammasratassilmät huomaa
sisimpämme kultaa, tähtiä ja timantteja

jäämme renkaisiin
jäämme renkaisiin
jäämme renkaisiin

Palatkaamme videopalaverin konseptiin ja siihen liitettyihin selityksiin. Laajentakaamme videopalaveri kaikkeen videopuhelusovellusten (esimerkiksi skype, teams, hangouts, zoom) sekä miksei myös tavallisen puhelimen kautta tapahtuvaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tai kuten nykyhetken vääräleuat sanovat, toisten kanssa olemiseen etänä.

Toiset pyrkivät kieltämään poikkeustilan aiheuttamat konkreettiset mullistukset ja sanomaan, että samoja asioita voi tehdä edelleen: voi tavata – etänä, voi kahvitella – etänä, voi jopa bilettää – etänä. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani ”Voidaan tavata etänä – uusi kielenkäyttö sekoittaa ajan ja tilan” totesin, tämä on inhaa saivartelua ja sarja valheellisia väitteitä.

Toki alusta asti on kuulunut sellaisiakin ääniä, jotka muistuttavat, ettei videoyhteyden kanssa keskusteleminen korvaa oikeaa tapaamista. Syitä tälle esitetään useita, ja usein ne keskittyvät vuorovaikutuksellisiin nyansseihin, jotka liittyvät non-verbaaliin ilmaisuun. Pelkästään itse puhe on yhteyksien kautta huonolaatuisempaa eikä siksi välitä kaikkia sävyeroja. Lisäksi sosiaaliseen olemiseen aivan keskeisesti kuuluva (mikro)eleiden kirjo jää pitkälti välittymättä.

Tätäkin keskeisempää on kuitenkin videopuheluvuorovaikutuksen kaikkein latistavin ja typistävin piirre – sama joka rinnastuu byrokraattiseen hallinta-alistamiseen. Se kadottaa koko ihmisyyteen leimallisesti kuuluvan satunnaisuuden ja spontaaniuden. Videopuhelu, rentoa toverillista yhdessäoloa myöten, on mekaanisesti rakennettu, ulkoinen tekninen suorite. Sillä on aktiivisesti suoritettava alku sekä aktiivisesti suoritettava loppu. Siinä rakennetaan keinotekoinen episodi, jonka järkähtämättömän tiukoissa puitteissa tehdään sitä jotakin mitä voidaan.

Videopuhelu, ”etäläsnäolo” on sataprosenttista aktiivista osallistumista. Sosiaaliseen olemiseen sinällään kuuluu fundamentaalisesti määrittelemättömyyden olemus. Samassa tilassa on mahdollista sijaita kykenemättä lainkaan tyhjentävästi toteamaan, onko sosiaalinen episodi menossa vai ei, tai missä edes kulkevat erilaisten tilojen rajat. Koulurakennusten, leiripaikkojen ja vastaavien puitteissa on mahdollista ilman aktiivista määriteltyyn kokonaisuuteen osallistuvaa toimintaa olla osana sosiaalista toimintaa ja merkittävää sosiaalista tunne- ja tunnelmailmapiiriä, joka koostuu lukemattoman monista pikku osista. Tilanteiden alkua ja loppua on mahdotonta määrittää koska niitä ei määritelmällisesti ole ja juuri tämä tekee olemisesta niin arvokasta.

Mikä siis näkemykseni mukaan tekee ihmisestä ihmisen ja ihmisyydestä arvokasta on nimenomaan spontaanius ja järjestymättömyys. Indeterminismi, suunnittelemattomuus, ennalta-arvaamattomuus, kaaos. Rajojen ylittäminen, alittaminen ja koetteleminen, ylipäätänsä tietoinen ja aktiivinen suhtautuminen niihin. Toimijana oleminen, toimijuus, sitomattomana ja arvaamattomana subjektina liukuminen tilasta ja episodista toiseen. Ei ole tässä kontekstissa merkityksellistä, onko kyse ”vain” subjektin kokemuksessa vai jonkinlaisesta ”absoluuttisesta tosiasiasta”. Kyse on ylipäätänsä siitä, mikä on merkityksellisintä, ja merkityksellisyyden käsite itsessään on definitiivisesti läpikotaisin subjektiivinen.

On olemassa rajoja, sääntöjä ja ohjeita, jotka auttavat järjestämään jokapäiväisiä käytäntöjä, mutta nykyiseksi elämäksi ymmärtämämme ei toimisi ilman positiotamme suhteessa aktiivisena ja niitä käyttävänä toimijana, niiden mukaan kulkevan ohjelmoidun kappaleen tai tuotteen sijaan. Koko sosiaalinen maailma rakentuu satunnaisuudelle. Kaikki arvokas mitä toisistamme saamme, on nimenomaisesti kielen ja täydellisen kattavan määrittelyn ulkopuolella. Vangitsemattomana kuvilla, kaaviolla, pisteillä, pilkuilla ja sulkeilla.

(Samaisen teeman vuoksi en usko myöskään tekoälyn milloinkaan vastaavan ihmistä, sillä ohjelmoidulta koneelta puuttuu satunnaisuus, spontaanius, nimenomaisen ennalta määritellyn säännöstön ulko- ja yläpuolella oleminen ja käyttäminen. Se on suljettu systeemi. Toisaalta tekoälykeskustelu on kokonaisuudessaan toinen keskustelu.)

3694404

Emme voi vangita kaavoihin. Emme voi asettaa byrokraattisesti ohjattua järjestelmää, jossa ihmisen rooli mikroympäristön kokijana ja subjektiivisena toimijana on poistettu. Emme voi tehdä ihmisestä järjestelmien ohjaamaa ja byrokraattisesti hallituissa kulku-urissa liikkuvaa kappaletta ja tuotetta. Emme voi sulkeistaa sosiaalista vuorovaikutusta näkyvissä ja hallittavissa oleviin, säänneltyihin ja rajallisiin tiloihin ja tilanteisiin. Emme voi määritellä sitä minkä olemus definitiivisesti on määrittelemättömyydessä. Kun tätä kaikkea tapahtuu, tuntuu se turvallisuuden sijaan vaaralliselta ja pitemmän päälle väkivaltaiselta. Muutumme rahdiksi ja kuormaksi. Jäämme renkaisiin, jäämme renkaisiin.

Tämä kaikki on tietenkin vain oma käsitykseni ihmisyydestä ja sen arvokkaista piirteistä. Lisäksi, toki säännöt, järjestelmät, lait ja ohjeet ovat käypiä ohjailemaan yleistä elämän järjestämistä, mutta suhteessa niihin ihmisen on oltava kaiken aikaa subjekti. Eikä ihmisyyttä, varsinkaan sosiaalisuuden kautta tulkittuna, saa sulkeistaa miksikään sellaiseksi millä on rajat ja mikä ylipäätänsä voidaan erotella, pakata ja lausua. Näin sanon minä.

kun irrationaaliluku saa päätteensä ja viimeinen numero piirretään

meitä ei ole enää jäljellä

332010-PB2T8E-476

*
*
*

Olen kirjoittanut jutussa esiintyvät runot noin vuosina 2010-2012. Ne ovat syntyneet seurakunnan leireillä, joissa vallitsi sinällään mukavasta ja lämpimästä ilmapiiristä huolimatta äärimmäisen tiukka sosiaalisen toiminnan kontrolli. Purin abstraktin runokielen kautta turhautumistani siitä, kuinka ihmistä definitiivisesti irrationaalisena, spontaanina ja epäsäännönmukaisena oliona ei voida asettaa rajattuihin tiloihin tavoiteltaessa tärkeimpiä merkityksiä.

 

Kuvat: freepik

Yksi kommentti artikkeliin ”Byrokratia ja videopalaverit tuhoavat ihmisyyden

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s