”Hämmästyttävän kyseenalaistamattomasti on ihmisistä tehty autoja, mitä voidaan pitää ilmeisessä problemaattisuudessaan varsin kiehtovana”
Muista turvaväli! Keltaisena loistava teksti mustalla taustalla ei varmasti jää huomaamatta, kehotus on paikallaan. Tämä ruuhkaisen Itä-Vantaan kohta, koko Suomen keskeinen logistinen väylä, vaatii huomaavaisuutta ja tarkkaavaisuutta jotta liikenne ja elämä sujuvat. Ajoneuvot ovat vierekkäin kolmella kaistalla, raskasta liikennettä on runsaasti. Vaikka pyrin ajamaan tarpeeksi kaukana edessä olevasta kuorma-autosta, kiilaa usein kuitenkin jokin oman elämänsä vauhtijalka edelleni ahtaaseen rakoon. Saatan joutua jarruttamaan. Hän ei muista turvaväliä, ja liikenne vaarantuu.
Kehä 3-lla on muistettava turvaväli, sillä se on Suomen kaikista väylistä ruuhkaisimpia, keskeinen logistinen ydinsuoni koko maan toimimisen ja pystyssä pysymisen kannalta. Onkin varsin loogista, kuinka akuuttien kelitiedotteiden puuttuessa vaihtuvanäyttöiset kyltit väylän yllä ja vierellä ohjelmoidaan näyttämään aina ajankohtaista viestiä: muista turvaväli.
Auto on tappava kone. Erittäin vaarallinen, tämä opetetaan jo lapselle. Ei ihme, että sen käyttämiseen vaaditaan lakisääteinen koulutus, ja sitä säätelee tiukka normisto. Kuljettajan on oltava alati valppaana. Auton käyttäminen ei ole luonnollisuus, normi tai ihmisoikeus, vaan eksklusiivinen ja poikkeuksellinen toiminto, johon on varattu erilliset väylänsä massiivisine sääntökoodistoineen. Ne täysi-ikäiset, joilla on taloudellisia, ajallisia ja taidollisia resursseja sekä omaa halua ja kiinnostusta voivat opiskella itsensä osaksi näiden hengenvaarallisten peltiratsujen käyttäjien eksklusiivista joukkoa.
Turvavälin käsitteellä viitataan siihen fyysiseen etäisyyteen, joka tiellä ajavan tulee pitää edessään olevaan ajoneuvoon. Autokoulun oppaissa suositellaan turvaväliksi noin neljää sekuntia, minkä pituus metreissä riippuu ajonopeudesta. Esimerkiksi moottoritiellä tuo matka, turvaväli on metrimääräisesti jopa yli sata metriä.
Turvaväli on äärimmäisen tärkeä, sillä se mahdollistaa nopean reagoinnin. Autolla ajamista varsinkaan suurilla nopeuksilla ei sinällään voida pitää turvallisena, ja kuljettaja saattaa milloin tahansa joutua tekemään äkkipysähdyksen. Mikäli tielle sattuu esimerkiksi hirvieläin, olisi satasta viilettävä auto ilman kuljettajan aktiivista toimintaa osa potentiaalisesti tappavaa kolaria. Jollei perässä tuleva reagoi myös, syntyy ketjukolari. Auto toisensa perään, tömps, tömps, tömps, sillä ilman kuljettajan reagointia vauhdissa oleva kappale ei pysähdy vaan jatkaa matkaansa. Turvaväli mahdollistaa tämän pienen reagointiajan ennen syöksymistä toisen puskuriin. Kuljettajan on pysäytettävä kulkuneuvosta kohti vääjäämätöntä tuhoa viilettäväksi tappokoneeksi muuttunut peltiheponsa muutamassa sekunnissa, ja otettava se napakalla jarrujen käytöllä jälleen haltuunsa.
Muista turvaväli! Oranssilla keskofontilla painettu teksti valkoisella pohjalla ei jää huomaamatta, sillä kyltti on silmien korkeudella ja keskellä käytävää. Täällä ei kuitenkaan liiku ajoneuvon ajoneuvoa, vaan ihmiset ovat täällä yksinkertaisina ja paljaina, sellaisinaan. Muista turvaväli, lukee muuallakin kuin marketin aulassa, se lukee kauppojen seinillä ja sanomalehtien mainoksissa. Se lukee sosiaalisen median postauksissa, joita tuottavat tahot pikkufirmoista metsähallitukseen.
Kulkiessamme marketissa, leikkipuistossa tai metsäpolulla emme kuitenkaan kuljeta tappavan vaarallisia peltikoneita, vaan ainoastaan paljaita itsejämme. Sanoitettu sosiaalinen todellisuus on kuitenkin juuri nyt se, että jokainen mahdollinen yksilö on potentiaalisesti myrkyllinen ja kartettava. Pelkkä määreetön oleminen sellaisenaan on muuttunut eksplisiittiseksi toiminnaksi, jossa tietoisesti ohjataan ja kuljetetaan ulkoista, erillistä, hankalaa ja vaarallista tappolaitetta. Tappolaite ei kuitenkaan juuri nyt ole moottorilla ja pyörillä varustettu erillinen, eksklusiivista lupaa vaativa objekti, vaan sen olemus on sulautunut vääjäämättömästi ja totaalisesti omiin ruumiisiimme. Emme ole astuneet kyytiin tai ottaneet käyttöön, vaan se on levinnyt diskursiivisesti osaksi erottamatonta sosiaalista kokemustamme, ja hallitsee meitä toiminnastamme riippumatta.
Turvaväliretoriikka on niin sulavasti liukunut liikennekulttuurin maailmasta ihmistä sosiaalisena olentona ja toimijana sanoittavaan kieleen, ettei varsinaista paikan ottamisen prosessia kykene edes havaitsemaan. Puhe on niin normaalia ja yleistä, että tuntuu kuin sitä olisi käytetty aina. Hämmästyttävän kyseenalaistamattomasti on ihmisistä tehty autoja, mitä voidaan pitää ilmeisessä problemaattisuudessaan varsin kiehtovana.
Muistetaan ne turvavälit, voidaan kun muistetaan turvavälit, ja sitten ne turvavälit. Puheeseen on jo ehtinyt turtua, se on vallannut koko julkisen puheen kentän aina kaverikeskusteluista ministerien tiedottamiseen saakka, ja kaiken siltä väliltä. Kavereiden kanssa saa leikkiä, jos muistaa turvavälit. Kouluissa pidetään turvavälit.
Kun esimerkiksi kouluissa pidetään turvavälit, ovat ihmiset toimijan sijaan vaarallisia käyttöesineitä, potentiaalisesti tappavia, ulkoista tarvetta varten rakennettuja objekteja, joiden jokainen liike on tarkan normitettu ja säädelty. On oltava jatkuvasti valppaana, keskittyminen ei saa herpaantua tiestä ja liikenteestä. Käyttäminen vaatii eksklusiivista taitoa ja erittäin laajaa sääntelykoodistoa. Ihmiset käyttävät itseään – missä ilmaisuna on jo sinällään sisäinen paradoksi – hankalina ja ennen kaikkea joka hetki tietoisesti ajettavina välineinä, joiden tappavuutta on hallittava ja kontrolloitava tiukasti.
Ajoneuvon käyttäminen on paitsi vaikeaa myös sen vuoksi jatkuvan valppautensa vuoksi kuormittavaa, ja sen vuoksi ammattikuljettajille on määrätty lakisääteiset lepotauot. Ajoneuvon käyttäminen, tappavan koneen hallitseminen asianmukaisesti, on katsottu laissa asti niin vaikeaksi, ettei sitä saa tehdä kuin yhdeksän tuntia päivässä. Tämän jälkeen on lopetettava ja levättävä tietty määrä, ennen kuin suoritus voidaan aloittaa uudelleen.
Meistä ollaan kuitenkin diskursiivisesti luomassa ympärivuorokautisia ammattikuljettajia vailla minkäänlaisia lepovelvollisuuksia tai -oikeuksia. Kunnianhimoisesti kaikkea sosiaalista tilaa ollaan sanoittamassa äärimmäisen normitetuksi liikenneväyläverkostoksi, jossa pätee alati harjoitettava valppaus, joka kumpuaa siitä ymmärryksestä, että allamme on potentiaalinen tappokone. Emme kuitenkaan kykene parkkeeraamaan ja sammuttamaan tappokonetta ja astumaan siitä ulos, vaan sen olemus, tappavuus, varottavuus, sekä äärimmäisen hallinnan ja kontrollin tarve on sulautettu omiin tajuntoihimme.
On tehtävä pari huomautusta. Ensinnäkään, en ota kantaa siihen, toimivatko ihmiset konkreettisesti turvaväliperiaatteiden tai vastaavien mukaisesti, vaan kiinnitän huomiota nimenomaan siihen, millaista maailmankuvaa turvaväliretoriikalla luodaan.
Toisekseen, en tietenkään kiellä sitä, että keskuudessamme leviää tarttuva tauti, jonka leviämistä vältetään sillä, että ihmiset eivät ole liian läheisessä kontaktissa toisiinsa. Tämän kaiken voi kuitenkin ilmaista esimerkiksi oheisen kaltaisella fraasilla. Ihminen sinällään ei liene missään vaiheessa muuttuneen vaikeasti käytettäväksi ajoneuvoksi, jota on jatkuvasti kontrolloitava ja hallittava turvavälin ja muiden liikennesääntöjen kaltaisilla periaatteilla. Voisimme muotoilla toivottavat toimintamallit luomatta vastaavaa problemaattista diskurssia.
Voisimme esimerkiksi olla yksinkertaisesti suorempia ja selvempiä. Voisimme tilannekohtaisesti tarkastella, mitä toimia ihmisten ei toivota tekevän, jotta mahdollinen tartunta ei leviä heidän keskuudessaan. Älkää luokassa kosketelko toisianne ja peskää kädet kun tulette sisälle, ja niin edelleen ja niin edelleen. Älä mene kaupassa muiden asiakkaiden lähelle. Pidä etäisyyttä muihin asiakkaisiin. Älä tule tätä lähemmäksi. Älä koskettele kaveriasi kun tapaatte. Meillä riittää kyllä käypää kieltä käytettäväksi, usein jopa sellaista, joka ainoastaan selkeyttää ja konkretisoi vaikeita ohjeistustilanteita.
Muistakaa turvavälit. Kuumakallet ja kaasujalat kehä kolmosella, muistakaa turvavälit.
”Meistä ollaan kuitenkin diskursiivisesti luomassa ympärivuorokautisia ammattikuljettajia vailla minkäänlaisia lepovelvollisuuksia tai -oikeuksia. Kunnianhimoisesti kaikkea sosiaalista tilaa ollaan sanoittamassa äärimmäisen normitetuksi liikenneväyläverkostoksi, jossa pätee alati harjoitettava valppaus, joka kumpuaa siitä ymmärryksestä, että allamme on potentiaalinen tappokone.”
Kuvat: Disney, tiehallinto, THL, Liikennevirasto (nyk. Väylävirasto)
Informaatioergonomia 