Korjataan suhtautuminen tolkun ihmisiin

”Eiköhän suurin osa ole ihan Tolkun Ihmisiä!”

Käsite oli erittäin tervetullut ja erittäin tarvittu. Kuulin ensimmäisen kerran muistaakseni äitini puhuvan tolkun ihmisistä jokunen vuosi sitten, ja se toimi silloisessa tilanteessa jonkinlaisena ajattelun hetkellisenä rauhoittajana.

Olen aina kipuillut suhteestani ”muihin”, siihen suureen enemmistöön ja massaan, josta poikkean lähes kaikessa. Erilaisuus on identiteetti ja ylpeydenaihe, mutta eittämättä myös taakka.

Mikä tuo enemmistö itse asiassa on, tämä kysymys aiheuttaa konkreettista pohdintaa.

Sain itse asiassa vasta YLEn viime helmikuisen jutun (https://yle.fi/uutiset/3-11185504) luettuani tietää käsitteen alkuperän olevan yhden Jyri Paretskoin kolumnissa, ja aiheeseen liittyvän sellaisen aikamoista huvittuneisuutta aiheuttavan seikan, kuin itse koko kansan Saulin kehut mainiosta käsitteestä. Käsitteen ympärillä näyttää käytäneen tuolloin vilkastakin keskustelua, josta en tiedä ja jota en nyt pyri kommentoimaan. En kuitenkaan ihmettele käsitteen saamia kielteisiä viboja, jotka väistämättä lankeavat, kun itse tasavallan presidentti antaa myötäilevän kehaisunsa.

Nyt puhun nimenomaisesti tämän hetken sosiaalisesta mediasta (=twitteristä), aktivismista, käytössä olevasta retoriikasta ja ennen kaikkea itsestäni – omasta kipuilevasta suhteestani ympäristööni kaikenlaisten marginaalisten asemien edustajana.

*

Nyt tulee kärkäs ja rohkea väite: suurin osa suomalaisista on melko tyhmiä. Ja lisäksi, suurin osa suomalaisista on tolkun ihmisiä.

Mitä tarkoitan tyhmyydellä? Ensimmäinen itsereflektoivista kirjoituksistani oli hieman provokatiivisesti muotoiltu teksti siitä, kuinka ”vaikea maailma ei osaa lukea”. Totesin siinä sitä samaa mitä totean edelleen: minä olen poikkeuksellisen älykäs. Suurin osa muista ihmisistä ei ole henkisiltä kyvyiltään yhtä kompetentteja kuin minä. Minä olen parempi lukemaan, kirjoittamaan, ajattelemaan, kykenevämpi kriittiseen ja analyyttiseen pohdintaan kuin suurin osa noista muista. Minä olen poikkeusyksilö jo pelkästään virallisten ja diagnoosiani edeltäneiden psykologisten testien perusteella.

”Tyhmyys” oli tietysti suorastaan ruma kärjistys, mutta totta on että suurimman osan henkinen kompetenssi on erilainen, ja mikäli on nimettävissä laajempi tai suppeampi, niin nimenomaan suppeampi.

Minä olen elänyt aikamoisissa kuplissa, kuten kirjoitin jo aikaisemmassa tekstissäni. Ne vähät aikuisten tuttavien piirit ovat kaikki akateemisesti koulutettuja henkilöitä, edustaen vain 11 prosenttia koko suomen aikuisesta väestöstä[1]. Jossain tuolla tuntemattomissa on valtava massa ”tavallista”, kouluttamatonta duunariluokkaa, johon minulla ei ole muuta kosketusta, kuin siihen kuuluvat isovanhempani, joista elossakaan ei ole enää kuin pari. En kuitenkaan pidä heitä esimerkiksi absoluuttisina rasisteina, ableisteina, seksisteinä, homo- tai transfoobikkoina tai minään muunakaan. Mitä todennäköisemmin maalainen isoäitini ei edes tunnistaisi suurinta osaa suurkaupunkien koulutetun nuorison keskuudessa tutuiksi käyneitä erilaisia seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä kuvaavia käsitteistä. Ne eivät kerta kaikkiaan ole osa hänen arkista elämäänsä, samoin kuin esimerkiksi Kontiolahden kunnallispolitiikka ei ole osa minun arkista elämääni.

Haluan kuitenkin uskoa esimerkiksi isovanhemmistani hyvää, ja siksi ajattelen, että eivätköhän he kouluttamattomuudestaan ja syrjässä olemisestaan huolimatta ole ”ihan tolkun ihmisiä”, aivan kuten oma äitini minulle sanoi. Emme ole koskaan todistaneet tilannetta (emmekä toivottavasti tulekaan!) jossa esimerkiksi aito uusnatsijoukko marssii pikkukaupungin S-Marketin parkkipaikalle hakaristilippuineen pahoinpitelemään ihmisiä. Varmasti isovanhempani naapureineen, tolkun ihmisinä, järkyttyisivät ja pitäisivät tekoa täysin tuomittavana.

4511e8c7e95f4074972b0a7c0c297b38

Somessakin kiertänyt Ville Rannan pilapiirros tolkun ihmisistä ringissä kääntämässä selkänsä, kuten lukuisat kommentit tolkun ihmisten tuhoisuudesta, edustavat kuitenkin toista tolkkunarratiivia.

”Tolkullisuus tarkoittaa: älä tee mitään!”

”Tolkullisuus on vastuunpakoilua!”

Tässä puheessa tolkullisuus onkin ulkopuolella sijaitsemisen sijaan tietoista kannan ottamista ja puolen valitsemista. Toki tämäkin ilmiö on olemassa: ihmiset, jotka haluavat hyssytellä ja selitellä, puhuvat väärissä tilanteissa kahdesta tasapaksusta ääripäästä ja ruokkivat false balance -ilmiötä. Pilapiirroksen ihmisetkin ovat jo lähtöasetelmiltaan sellaisia, jotka

a) sijaitsevat paikassa, jossa ihmisiä hakataan
b) ovat nähneet hakkaamisen tapahtuvan.

Entä ne maaseudun mummelit ja lukuisat muut, jotka kokonaan puuttuvat kuvasta?

Ottamalla tolkun ihmisen käsitteen tarkoittamaan aktiivisia maltillisia sovittelijoita, tulimme sulkeneeksi kokonaisen ihmisryhmän kokonaan pois kielenkäytön ja käsitteiden piiristä. Ainakin veimme mahdollisuuden mielekkäästi sanallistaa ajatuksen siitä, että kaikki nuo muut tuolla jossain, kaikessa tyhmyydessään, kouluttamattomuudessaan ja lukemattomien pikkuasioiden täyttämässä elämässään ovat jotain muutakin kuin konstituoitunutta mitäänsanomattomuutta.

Mitäänsanomattomuus ei siis ole haukkumasana, vaan pyrkimys hahmotella konkreettista tilannetta.

S-market_Vimpeli_2016-05-24

 

Lisää kärkkäitä väitteitä. Niin tiettyjen ihmisryhmien asioista kuin tietyillä sosiaalisen median alustoillakin keskusteleva ja kiistelevä joukko edustaa vain pientä osaa väestöstä. Suurimmalle osalle suomalaisista esimerkiksi transihmisten oikeudet tai maahanmuuttajataustaisten kohtelu eivät ole omassa elämänpiirissä vaikuttavia ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä ei tietenkään vähennä näiden aiheiden tärkeyttä.

Meidän on ymmärrettävä, että se maailma, tässä kontekstissa Suomi, jossa elämme, koostuu enimmäkseen vaaleaihoisista, neurotyypillisistä, heteroseksuaaleista, cis-sukupuolisista, jotka eivät omaa ylempää korkeakoulututkintoa. Tämä joukko ei missään tapauksessa ole homogeeninen, vaan lukemattomien pienten ja suurten kysymysten ja ongelmien leikkaama ja läpitunkema. Yksittäisen ihmiselämän perspektiivistä transsukupuolisia tai tummaihoisia validimpia viiteryhmiä, joiden oikeuksien puolesta kokee tarvetta toimia, voivat olla niin peräseinäjokilaiset, munuaissairaat, Kirkkotie neljän kerrostalossa asuvat, myymälän kantahenkilökunta, käsipallon harrastajat, kyläyhdistysaktiivit, eikä mikään näistä tee henkilön elämästä vähemmän oikeamielistä, vaikka olisikin prioriteetti numero yksi.

Yksinkertaisesti: meidän, jotka haluamme äärimmäisen tärkeitä asioita, kuten ihmisoikeuksien parempaa toteutumista, syrjinnän loppumista, asenteiden muuttumista ja niin edelleen, on väistämättä hahmotettava uudelleen suhdettamme kaikkiin muihin.

Me voimme toki rakentaa asetelman, jossa ne, jotka eivät ole aktiivisesti meidän puolellamme, ovat meitä vastaan. Me voimme ilmoittaa esimerkiksi, että se henkilö, organisaatio, järjestö, yritys, kerho, liitto tai kuppikunta, joka ei marssi Helsingin Pridellä, vihaa ja sortaa seksuaalivähemmistöjä (koska Helsingin Pridellä marssiminenhan on juuri se teko, joka tulee tehdä, jos ajaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia /s. Mutta puhutaan tästä toiste). Tämän myötä syntyy lukuisia, uusia, kiinnostavia vihollisuuksia. Esimerkiksi minä vihaan ja syrjin ainakin kuurosokeita, inarinsaamenkielisiä, alaraajahalvaantuneita, suomenserbialaisia…

Tai sitten voimme aktiivisesti ottaa tunnustetuksi tosiasiaksi sen, että ajamamme asia ei kosketa suuren tai jopa suurimman osan ihmisistä elämää. Ei ainakaan sillä tavalla että se hänen näkökulmastaan hänelle voidaan perustella, vaikka se suurilla ideologisilla, abstrakteilla tasoilla se kaikkea mahdollista koskettaisikin. Tämän jälkeen voisimme miettiä, kuinka heihin asennoidumme?

Miten upea lähtökohta olisikaan ajatella tämän suuren ja epämääräisen massan olevan etupäässä tolkun ihmisiä. Mutta ajattelisimme mitä ajattelisimme, siinä he kuitenkin olla möllöttävät, ja jotenkin meidän on suhteemme luotava, jollei poliittinen päämäärämme ole vieraalle planeetalle pakeneminen.

(Ja radikaalimpi ehdotus, entä jos koko ”politiikkamme” ei olisi vain kilpailua siitä, kuka tunnustaa eniten ja parhaiten? Jos emme jaottelisikaan väestöä niihin, jotka Tekevät Oikein ja niihin, jotka Tekevät Väärin? Jos sen sijaan pohtisimme esimerkiksi muista maista tulleiden juridista asemaa, sosiaaliturvalainsäädäntöä ja muuta rakenteellista tylsää, epäkohtia poistaaksemme? Ja jos… En minä oikeasti tiedä relevantteja poliittisia päämääriä, mutta eiköhän Oikeiden asioiden tekeminen Oikeamielisten ihmisten valinnan sijasta voisi olla parempi? Ehkä?)

 

Kuvat: Ville Ranta, Kirkko ja kaupunki. Wikimedia Commons.

 

 

[1] Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön koulutusrakenne [verkkojulkaisu].ISSN=1799-4586. Helsinki: Tilastokeskus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s