Informaatioergonomia

Vaikkei sitä uskoisi, olen kuuliainen kansalainen, joka pitää viranomaisten ohjeista. Pandemia-aika on osoittanut, kuinka rasittavaa on, kun noin 3545613434321 tahoa haluavat lausua jotakin, ja kuinka helpottavaa silloin on, että edes yksi taho on Virallinen.

Viranomainen tai muu yksittäinen taho saattaa viestiä jotakin, minkä jälkeen viestin paisutteluun, kouhkaamiseen, vouhkaamiseen, meuhkaamiseen, kärjistämiseen, kauhisteluun ja nahisteluun osallistuu rasittavan moni toimija. Median edustajat, kaikenlaisten yritysten, liittojen, kerhojen ja piirien toimihenkilöt, poliitikot, vaikuttajamarkkinoijat sekä sosiaalisen median käyttäjämassa. Toimijat viestivät eteenpäin ja alaspäin toisilleen ja jälleen toisilleen, ja viestit sen kun pursuavat.

Joku voisi kehua välittymisen tehokkuudesta, mutta eri taholta toiselle kulkevissa viesteissä on luonnollisesti se ongelma, että ne muuttuvat matkalla. Jos yleinen tendenssi on oman tietyn ominaisuuden performointi, lisää jokainen toimija tätä ominaisuutta uuden kerroksen, ja viesti muuttuu entisestään.

”Kiinnitin jo noin kuukausi sitten huomiota siihen, kuinka erilaiset tahot toimivat ensimmäisten ohjeiden, määräysten, suositusten ja ehdotusten tullessa. Kutsuin sitä vastuullisuuden kilpaperformoinniksi.” kirjoitin huhtikuussa. Kerroin esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi urheilun lajiliitot ja jälleen niiden alaiset toimijat ovat hyveellisyyshalussaan muotoilleet yhä kummallisempia yksittäisohjeita yleisten sanomien pohjalta.

Jos yksi viesti lähtee eteenpäin, ja jokainen taho haluaa oman vastuullisuutensa tai muun vastaavan ominaisuutensa korostushalussaan lisätä siihen vielä yhden kerroksen, muuttuu alkuperäinen viesti lopulta merkittävästi. Siinä vaiheessa, kun ylhäältä lähtenyt viesti saavuttaa lopullisen toimijan, saattaa se olla muokkautunut älyttömäksi.

Erittäin konkreettinen ja suorastaan numeerisen tarkka esimerkki oli eräs seitsemännen luokan luokkaretkemme. Bussi retkelle lähti kello 10.00. Varmuuden vuoksi luokanvalvoja oli pyytänyt meidät, varmuuden vuoksi, parkkipaikalle kello 9.45, ja kertonut tämän eräälle toiselle opettajalle. Tämä toinen opettaja sanoi englanninopettajalle, varmuuden vuoksi, että meidän tulee olla paikalla kello 9.40. Englanninopettaja päätti siis varmuuden vuoksi lopettaa tuntinsa kello 9.30. En muista, oliko ketjussa vielä neljäskin osa, ja kuinka monta kymmentä minuuttia lopulta tyhjällä parkkipaikalla varmuuden vuoksi odotimme, mutta tapaus kertoo erittäin havainnollisesti, mitä viestille tapahtuu, kun se kulkee läpi ylivarovaisen viestintäketjun. Jokainen lisää ”varmuuden vuoksi” jotakin omaa.

Luokanvalvoja oli lopulta muuten hämmentynyt, kun saavuimme paikalle lähes puoli tuntia etuajassa.

Koronapandemiatilanteeseen liittyvä käytännön esimerkki (yksi lukuisista) on maskisuosituksista viestiminen. Hyvin harva taho, iltapäivälehdet kaikkein vähiten, ymmärsivät mitä Virallinen Viranomainen THL viesti tiedotustilaisuudessaan 13.8. He viestivät, että jatkossa Virallisen maskisuosituksen antaa kukin sairaanhoitopiiri. Monen sairaanhoitopiirin suositus onkin selkeä, ja löydettävissä ko. sairaanhoitopiirin sivuilta nopeasti.

Lukuisat organisaatiot, joiden alaisuudessa on organisaatioita, joiden alaisuudessa on organisaatioita jne. voisivat optimaalisimmillaan kuljettaa lävitseen yksinkertaista viestiä: noudattakaa sairaanhoitopiirienne ohjeita. Mutta sen sijaan ne lisäävät omia kerroksiaan, leikkivät itsenäisiä epidemiologisen arvioinnin osaamiskeskuksia, ja tuloksena on esimerkiksi Olympiakomitean kaltaisia älyttömyyksiä: maski päähän AINA KUN MAHDOLLISTA!

Mitä viestii esimerkiksi yksittäisen joukkueen yksittäinen johtaja kymmenelle pienelle pelaajalleen, jos seura antaa muokatun version ohjeesta, joka on piirin muokattu versio ohjeesta, joka on lajiliiton muokattu versio ohjeesta, joka on olympiakomitean muokattu versio ohjeesta, jonka alun perin antoi mitä luultavimmin varsin asiantunteva viranomainen? Entä jos ketjun joka osa on yleiseltä persoonallisuudeltaan pelokas, jopa vainoharhainen? Mikä kaikki ehtiikään vaikuttaa, kun viestintäketjut ovat tällaisia!

En muuten edes mene siihen, kuinka ulospäin viestittävä viranomaisen päätös puolestaan syntyy. Siitä kuviosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä en edes tiedä.

Tämän hetkinen tilanne on joka tapauksessa surullinen sekoitus epämääräistä viestintätulvaa, jossa jokainen taho yrittää vuorotellen viestinnässään korostaa, kuinka hyveellinen ja oikeellinen on, ja kuinka siksi vielä hieman viilaa tiukempaan suuntaan alkuperäisiä viestejä. Kärsimme muutenkin informaatiotulvasta. Se peittää alleen eikä jätä rauhaan missään. Se on ylivirittynyt hyperverkosto, joka jatkuvasti rakentaa uusia säikeitä.

Vielä sellainen alueellisen epätasa-arvon aspekti, että konkreettinen paikka, josta keskeiset viestit usein lähtevät liikkeelle, on todennäköisesti Helsinki. Helsingissä ovat niin urheilun kuin monen muunkin harrasteen keskusjärjestöt ja pääkonttorit lisäämässä ensimmäisiä, kaikkein paksuimpia kerroksia kuulemiinsa viesteihin, ennen kuin lähettävät ne maakuntiin jatkojalostettaviksi.

Tuomas Peltomäki kysyi Twitterissä onko korona paha flunssa, syövän kaltainen vai eksistentiaalinen uhka. Se on ehdottomasti eksistentiaalinen uhka, yhdistettynä tähän informaatiokurimukseen, joka itseään ruokkien ei tunnu loppuvan milloinkaan.