Suosittelen kirjaa: Finanssikirous

Tällä kertaa suosittelen vain yhtä kirjaa. Se on niin merkittävä, että ansaitsee oman artikkelinsa, ansaitsee pidemmän perehtymisensä ja ennen kaikkia ansaitsisi tulla aivan jokaisen lukemaksi.

Aikaisemmat kirjasuositukseni voit lukea täältä: Suosittelen kirjojaSuosittelen kirjoja 2

Finanssikirous. Miten kansainväliset rahoitusmarkkinat tekevät meistä kaikista köyhempiä

Kirjoittaja: Nicholas Shaxson
Suomentaja: Mari Janatuinen ja Laura Kalmukoski
Julkaistu: 2019
Julkaisija: Into
Kategoria: Perusteellinen, journalismityyppinen tietokirja

 

”Tarvitsemme uuden kansalaisliikkeen kaatamaan korruptoituneen status quon. Taloutemme romahti jo kerran, kun pankit kasvoivat niin suuriksi, ettei niiden voinut antaa kaatua. Miten kilpailulainsäätäjämme ovat voineet antaa näiden pankkien kasvaa vielä suuremmiksi kriisin jälkeen? Miksei neljää suurta tilintarkastusfirmaa ole hajotettu niin, että päästäisiin eroon eturistiriidoista? Miksei teknologiamonopoleja kuten Amazonia, Googlea ja Facebookia säännellä tehokkaasti? Miksi niiden annetaan viedä mainostulot media-alan yhtiöiltä ja muilta, jotka tuottavat ahkerasti niille tärkeää sisältöä ja sitten kanavoida voitot veroparatiiseihin? Miksi sallitaan ”välittäjämonopolit”, joissa vaikutusvaltaiset toimijat asettuvat maailmanlaajuisten toimitusketjujen tärkeisiin pullonkauloihin ja louhivat vaurautta kaikilta verkoston toimijoilta, kuten Veblenin kärpäsiä syövät rupikonnat? Muutoksen aikaansaaminen on tässäkin asiassa vaikeaa – mutta ilman järjestäytynyttä vastaliikettä se on mahdotonta.”

 

Finanssikirous on juuri sellainen kirja, joka kaikkien tulisi globaalin yhteiskuntamme ymmärtämiseksi lukea. Tunnettu brittiläinen taloustoimittaja Nicholas Shaxson avaa lähes neljänsadan sivun verran erittäin yksityiskohtaisesti läpimädän maailmamme perusrakenteita. Jo aikaisemmin Shaxson on kirjottanut veroparatiiseista (Aarresaaret on lukulistalla seuraavaksi), mutta Finanssikirouksessa tarkastelunäkökulma on laajempi. Kun katsomme koko globaalia finanssijärjestelmää, on se kehyksenä myös verokeinottelulle. Eivätkä veroparatiisit tai muutkaan yksittäiset tekijät ole sinällään ykkösvihollinen, vaan mätä järjestelmä on paljon laajempi. Paljon, paljon, paljon laajempi.

Shaxsonin teos on – niin kulunut kuin kielikuva onkin – kuin pitkä ja perusteellinen tutkimusmatka. Kerros kerrokselta, luku luvulta se etenee syvemmälle. Liikkeelle lähdetään lähihistoriasta, aatteista ja ajattelijoista, ja luku toisensa jälkeen edetään yhä syvemmälle finanssijärjestelmämme kurimukseen. Läpi käydään niin uusliberalismin hengen viriäminen 70-luvulta alkaen, epäonnistuva antitrusti-lainsäädäntö, Lontoo City kaikessa kauheudessaan, omaisuudensuojelubisnes, veroparatiisit, pääomasijoittaminen kuin epäonnistunut kolmannen tien politiikkakin. Kerronta on rikasta ja journalisminkaltaista, teos on kuin yksi pitkä reportaasi. Lähes jokainen luku päättyy seuraavan ennakointiin. Juuri kun lukija on pöyristyneenä tankannut sivukaupalla luvullisen kerrontaa karmivasta epäkohdasta, lupailee Shaxson että jotakin vielä pahempaa on tulossa. Ja uusi luku alkaa entistä häiriintyneemmän systeemin kuvauksella, joka heittää yhä uusia kierroksia ja murentaa lukija-paran jo murentuneen uskon yhteiskuntaamme entistäkin perusteellisemmin.

Tärkeintä kirjassa on sen rooli sen osoittajana, missä todelliset viholliset ovat. Vihollisella viittaan ensinnäkin esimerkiksi konkreettisen ilmasto- ja biodiversiteettikriisimme aiheuttajiin. Toisaalta viitaan abstraktimmin vihollisuutta nimeävään yhteiskuntakritiikkiin, ja lukemattomiin erilaisin tahoihin, jotka kamppailevat jotakin epäkohtaa vastaan.

Tähän teos antaa erinomaisesti perspektiiviä. Olo on suorastaan huijattu – usein aivan konkreettisesti huijattu. Tuhannet ja miljoonat edistyksellisenä itseään pitävät kamppailevat kulttuurisotamaisesti väärinä pitämiään aatteita vastaan, samalla kun suuret megakorporaatiot ja finanssimaailman jätit kirjaimellisesti ohjaavat toimintaa. Vasemmisto, jonka aikoinaan tuli ajaa radikaaliakin yhteiskunnallista tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja vapautta, on epäonnistujista suurimpia. Mainio esimerkki tästä on niin kutsuttu kolmannen tien politiikka (Luku 5). Kuten Shaxson kirjoittaa

”Kolmas tie oli kuitenkin alun perinkin offshore-malli, resepti, jolla maat tekevät itsessään käytännössä veroparatiiseja pärjätäkseen rajuilla, globalisoituneilla vesillä. Tätä mallia ajoi puolestaan kilpailukykyagenda, ajatus tai ideologia, jonka mukaan maiden on oltava ”avoimia yritystoiminnalle”, houkuteltava jatkuvasti kannustimilla suuria monikansallisia yrityksiä ja pankkeja ja juuretonta globaalia rahaa -veroleikkauksia, rahoitusalan sääntelyn purkamista, rikoksien katsomista läpi sormien.”

 

Shaxson keskittyy Britanniaan jossa muutokset ovat olleet mahdollisesti rajuimpia, mutta sama vasemmiston ja vasemmistolaisina itseään pitävien kriisi on havaittavissa kaikkialla, myös Suomessa. Vasemmistosta on tullut lillukanvarsiin keskittyvä ”ideologinen vasemmisto” joka tanssii onnellisesti globaalin pääoman pillin mukaan. Kilpailukyvyn käsite, jota Shaxson nimittää suoraan ”jallittamisen välineeksi” on iskostunut meilläkin syvälle täysin kyseenalaistamattomaan politiikan ytimeen. Se halkaisee meilläkin poliittista kenttää vasemmistosta oikeistopopulisteihin, eikä sen edessä nähdä vaihtoehtoja.

”Kansallinen kilpailukyky tarkoittaa kilpailukykyagendassa sitä, että vaurautta puristetaan talouden köyhemmistä, pienemmistä, vähemmän liikkuvista elementeistä ja se ojennetaan suuremmille, liikkuvammille globaaleille toimijoille, niin että ne voivat kilpailla maailmannäyttämöllä. Se on myös kone, joka tuottaa rikollisuutta ja väärinkäyttöä.”

 

Koko politiikan kehys on ennalta saneltu ja vaihtoehdoton – ja mikä pahinta – se vaikuttaa kelpaavan ihmisille erinomaisesti, onhan heidät usutettu luulemaan, että todelliset ongelmat ovat jossakin muualla. Että todelliset ongelmat olisivat esimerkiksi rasismi ja seksismi nimenomaan yksilön psyykeeseen iskostettuina perusominaisuuksina, joista on pyrittävä eroon tiedostamalla etuoikeuksiaan ja varomalla väärien sanojen käyttämistä. Että esimerkiksi vasemmistolaishenkisten merkittävin yhteiskunnallinen taistelu olisi valkoisuusnormien purkamista taiteessa, transfobisen kielen osoittamista puheissa ja mainoskuvien representaation tarkkailua. Että julistamalla itsensä ties miksi -istiksi milloinkin, olisi suuri yhteiskunnallinen taistelija. Ehkä osuvimpia tähän liittyviä kohtia koko teoksessa on kuvaus Hillary Clintonin vaalikampanjapuheesta vuodelta 2016. Clinton on tietenkin kaikkea muuta kuin feministinen ikoni, mutta hänen puheensa edustaa laajemmin koko sitä poliittista keskustelun kenttää, joka pitkälti heidän piiriinsä on omaksuttu

””Jos me pilkkoisimme isot pankit huomenna osiin”, hän huusi, ”lopettaisiko se rasismin?”

”Ei!” yleisö vastasi.

”Lopettaisiko se seksismin?”

”Ei!”

Ja näin hän jatkoi, innosti yleisöä isoa pankkeja puoltavalla viestillä, joka oli puettu joksikin ihan muuksi”

 

Teoksen lukemisen jälkeen ei ole epäselvyyttä, mistä kaikki paha johtuu. Globaali finanssijärjestelmä, jonka ytimenä on Lontoon Cityn kaltaiset paikat, on röyhkeydessään ja häikäilemättömyydessään kaikkialle lonkeronsa ulottava kurimus. Maiden hallitukset ovat sen otteessa, mitä esimerkiksi kyseenalaistamaton kilpailukyky-ajattelu korostaa. Pelkästään esimerkiksi varainhoitoala syö paitsi miljardisummia, myös valtavasti ”henkistä pääomaa”, sukupolviemme lahjakkaimpia ihmisiä, jotka esimerkiksi ilmastoa pelastavan teknologian kehittämisen sijaan käyttävät kaiken energiansa sen pohtimiseen, miten suurten omistajien varat saadaan piilotettua verotukselta ja muulta ikävältä mahdollisimman hyvin. On kokonaisia valtioita, kuten veroparatiisina tunnettu Cookinsaaret, joiden lainsäädäntö on käytännössä suurkorporaatioiden kirjoittamaa. Nämä korporaatiot – tämä finanssijärjestelmä, on kolonisoinut aivan koko maapallon, jota se käyttää temmellyskenttänään vapaasti ja häikäilemättömästi. Paitsi jo mainittu esimerkki ilmastokriisistä ja luonnon riistämisestä, riistäminen ulottuu myös yksilön arjelle vielä läheisempiin kohteisiin. Luvussa 9 Shaxson kertoo koskettavaa tarinaa brittiläisistä kotihoitajista, joilla ei ole riittävästi aikaa eikä resursseja hoitaa asiakkaitaan. Yrityksen, jossa he työskentelevät, omistaa yli seitsenkerroksinen yritystorni erilaisia Capital Partnersseja tytär- ja emoyhtiöineen. Häikäilemätön pääomasijoittaminen, joka kasvattaa kansallista kilpailukykyä ja varallisuutta, saa yksilöiden tasolla aikaan vain sairautta ja kärsimystä. Tarinallinen esimerkki tulee lähelle ja koskettaa lukijaa, mutta on vain haiseva hippunen, kompostikikkare, koko suuresta mädästä systeemistä.

Kaiken keskellä on surullista ymmärtää, kuinka pihalla monet yhteiskuntakriittisenä itseään pitävät ovat. Tiedostavien henkilöiden pahin uhka yhteiskunnallemme on olevinaan esimerkiksi satunnaishenkilöiden pienpuoluepelleilyt. Ikään kuin fasismilla flirttaileva maalaisjeppe olisi pahempi uhka kuin ympäristömme tuhoavan suurpääoman kanssa flirttaileva vallassa oleva hallitus. Toisaalta, myös toisenlaisen ”syvän pään” yhteiskuntakriittiset ovat pahasti hakoteillä. Globaali eliitti, joka hallitsee maailmaa salaliitossa ja sanelee käskyt ei edes ole kaukaa haettu teoria. Mutta se ei asu tunneleissa tai syö lapsia, vaan koostuu täysin laillisten finanssiyhtiöiden, suurpääoman, megakorporaatioiden verkostosta. Laillisen, koska he kirjaimellisesti saavat lain taipumaan edessään puolelleen. Rokotekriittisetkin luulevat löytäneensä viisauden siitä, että lääkeyhtiöt hallitsevat maailmaa ja rokottaminen on hallinnan tapa, vaikka maailmaa hallitsevat laajasti kaikki suuret yhtiöt, eivätkä heidän aseensa ole rokotteet vaan aivan tavallinen laillinen yritystoiminta ja politiikka, jossa jokainen meistä on valjastettu palvelemaan vain suurpääoman kasvattamisen etua. Mitä salaliittoihin sinällään tulee, niitäkin ehdottomasti on. Mutta ne eivät koostu juutalaisista tai vapaamuurareista, vaan varakkaista, menestyneistä ja taitavista liikemiehistä ja konsulteista jotka yhteistoimin piilottelevat massiivisia varojaan pois verotuksen ulottuvilta ja ujuttavat mieleisensä lainsäädäntöhankkeet läpi.

Minä luin teoksen maallikkona. Sellaisena, jonka taloustietämys ulottuu omaksi iloksi luettuun runsaaseen kirjallisuuteen. Tietämättömyyteni paistanee nytkin läpi, puhunhan vain ”suurpääomasta” ja ”finanssijärjestelmästä”, vaikka teos vilisi kyllä yksityiskohtaista käsitteistöä holding-yhtiöstä offshore-alueeseen ja trustista pääomasijoitusyhtiöön. Minun päällimmäinen kokemukseni teoksesta on joka tapauksessa laajempi oivallus siitä, kuinka maailmamme oikeasti toimii. Se on ymmärrys siitä, miksi kaikki, aina ilmastokriisistä ihmisten väliseen eriarvoisuuteen, rasismiin ja syrjintään on niin pielessä. Se on ymmärrys siitä, missä todelliset mädät rakenteet piilevät. Mutta, voi olla, että teos ei tarjoa mitään uutta poliittisen talouden tutkimukseen, kansantaloustieteeseen tai maailmanpolitiikan tutkimukseen perehtyneille. Voi olla, että minun, maallikon, hehkuttama sisältö on sellaista, jonka asiaan perehtynyt tutkija ohittaisi olankohautuksella ja toteaisi, että kyllä kaikki tämä tiedettiin jo. Ja voi olla, että havaintoni siitä, missä todellinen vihollinen piilee, on niin nähty että juuri sen vuoksi on alettu kiinnittää huomiota sellaiseen mitä kutsun lillukanvarsiksi. En kuitenkaan haluaisi ajatella näin, sillä teos paljastaa myös konkreettisen vaikuttamisketjun jossa kansalaisten huomio tietoisesti käännetään pois. Asiantuntijat myöhemmin asiaa avatkoon.

Jos moitittavaa teoksesta haluaa löytää, se on yksityiskohtien ja ylipäätänsä tiedon valtavan suuri määrä. Varsinkin kärsimättömämpi lukija saattaa ajatella, että eiköhän tämä jo riitä, asia tuli jo selväksi. Mutta toisaalta materiaalin runsaus on myös omanlaisensa kiero hyve. Kun paha ja pielessä oleva asia ei vain lopu kesken, lukija kuuluukin hukuttaa siihen. Jatkamalla jatkaa, sillä totuus todella on näin karmea.

Mainittakoon lopuksi vielä ajankohtaiseen tilanteeseen liittyvä pohdinta. Olisi hyvin mielenkiintoista lukea päivitetty lisäluku, jossa käsiteltäisiin sitä, kuinka pandemia-aika on vaikuttanut tämän ”ekosysteemin” toimintaan. Tai pikemminkin, millä röyhkeillä tavoilla jo valmiiksi röyhkeyksiä tekevät toimijat ovat hyötyneet ns. koronakriisistä. Rokotteiden patenttisuojilla rahastaminen, eli suora rahastaminen kriisin ja kärsimyksen pitkittämisellä, on ainakin yksi konkreettinen ja esilläkin ollut seikka. Mitenköhän muuten kriisiä käytetään hyväksi? Ainakin teknologiayhtiöt (etunenässä GAFAM[1]), joiden valta on jo ennestään kohtuuton, tanssivat riemusta kun ihmisten välinen vuorovaikutus muuttuu tarkoittamaan heidän palvelujensa käyttämistä. Normaalin elämän teeskentely ja hymisevä mukautuminen siihen, että elämä onkin todellisuudessa muutaman firman tuotteen käyttämistä näyttöpäätteellä, sataa aivan suoraan yhtiöiden laariin. Ja laitanpas vielä lopuksi foliohatun päähäni, näin, ottaen huomioon mitä kaikkea röyhkeää yhtiöt ovat jo tehneet ja millä kaikilla tavoilla ja käsitteillä huijanneet ja sumuttaneet, eikö olisikin erinomainen huijaus pyrkiä kaikin tavoin pidentämään kriisitietoisuuden kestoa? Ja esimerkiksi edistämään lockdownien kaltaisia, ihmisiä mahdollisimman paljon tiettyyn teknologiaan sitovia mutta taudin kannalta toissijaisia ja yleisen terveyden kannalta vain haitallisia toimenpiteitä? Ja… hyvä on, otetaanpas hattu pois. Ja toivotaan, että joku osaava tutkiva journalisti joskus tulevaisuudessa, jos sitä on, todella selvittäisi näiden suurinta valtaa käyttävien globaalien toimijoiden roolin ja toimet ns. pandemiakriisimme aikana.

 

 

[1] Google, Amazon, Facebook, Apple, Microsoft. Kts. Wikipediasta

Korona-kriisi on havainnollistanut, mikä suurissa päätöksentekoketjuissa mättää

Vaikkei sitä uskoisi, olen kuuliainen kansalainen, joka pitää viranomaisten ohjeista. Pandemia-aika on osoittanut, kuinka rasittavaa on, kun noin 3545613434321 tahoa haluavat lausua jotakin, ja kuinka helpottavaa silloin on, että edes yksi taho on Virallinen.

Viranomainen tai muu yksittäinen taho saattaa viestiä jotakin, minkä jälkeen viestin paisutteluun, kouhkaamiseen, vouhkaamiseen, meuhkaamiseen, kärjistämiseen, kauhisteluun ja nahisteluun osallistuu rasittavan moni toimija. Median edustajat, kaikenlaisten yritysten, liittojen, kerhojen ja piirien toimihenkilöt, poliitikot, vaikuttajamarkkinoijat sekä sosiaalisen median käyttäjämassa. Toimijat viestivät eteenpäin ja alaspäin toisilleen ja jälleen toisilleen, ja viestit sen kun pursuavat.

Joku voisi kehua välittymisen tehokkuudesta, mutta eri taholta toiselle kulkevissa viesteissä on luonnollisesti se ongelma, että ne muuttuvat matkalla. Jos yleinen tendenssi on oman tietyn ominaisuuden performointi, lisää jokainen toimija tätä ominaisuutta uuden kerroksen, ja viesti muuttuu entisestään.

Kiinnitin jo noin kuukausi sitten huomiota siihen, kuinka erilaiset tahot toimivat ensimmäisten ohjeiden, määräysten, suositusten ja ehdotusten tullessa. Kutsuin sitä vastuullisuuden kilpaperformoinniksi.” kirjoitin huhtikuussa. Kerroin esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi urheilun lajiliitot ja jälleen niiden alaiset toimijat ovat hyveellisyyshalussaan muotoilleet yhä kummallisempia yksittäisohjeita yleisten sanomien pohjalta.

Jos yksi viesti lähtee eteenpäin, ja jokainen taho haluaa oman vastuullisuutensa tai muun vastaavan ominaisuutensa korostushalussaan lisätä siihen vielä yhden kerroksen, muuttuu alkuperäinen viesti lopulta merkittävästi. Siinä vaiheessa, kun ylhäältä lähtenyt viesti saavuttaa lopullisen toimijan, saattaa se olla muokkautunut älyttömäksi.

Erittäin konkreettinen ja suorastaan numeerisen tarkka esimerkki oli eräs seitsemännen luokan luokkaretkemme. Bussi retkelle lähti kello 10.00. Varmuuden vuoksi luokanvalvoja oli pyytänyt meidät, varmuuden vuoksi, parkkipaikalle kello 9.45, ja kertonut tämän eräälle toiselle opettajalle. Tämä toinen opettaja sanoi englanninopettajalle, varmuuden vuoksi, että meidän tulee olla paikalla kello 9.40. Englanninopettaja päätti siis varmuuden vuoksi lopettaa tuntinsa kello 9.30. En muista, oliko ketjussa vielä neljäskin osa, ja kuinka monta kymmentä minuuttia lopulta tyhjällä parkkipaikalla varmuuden vuoksi odotimme, mutta tapaus kertoo erittäin havainnollisesti, mitä viestille tapahtuu, kun se kulkee läpi ylivarovaisen viestintäketjun. Jokainen lisää ”varmuuden vuoksi” jotakin omaa.

Luokanvalvoja oli lopulta muuten hämmentynyt, kun saavuimme paikalle lähes puoli tuntia etuajassa.

Koronapandemiatilanteeseen liittyvä käytännön esimerkki (yksi lukuisista) on maskisuosituksista viestiminen. Hyvin harva taho, iltapäivälehdet kaikkein vähiten, ymmärsivät mitä Virallinen Viranomainen THL viesti tiedotustilaisuudessaan 13.8. He viestivät, että jatkossa Virallisen maskisuosituksen antaa kukin sairaanhoitopiiri. Monen sairaanhoitopiirin suositus onkin selkeä, ja löydettävissä ko. sairaanhoitopiirin sivuilta nopeasti.

Lukuisat organisaatiot, joiden alaisuudessa on organisaatioita, joiden alaisuudessa on organisaatioita jne. voisivat optimaalisimmillaan kuljettaa lävitseen yksinkertaista viestiä: noudattakaa sairaanhoitopiirienne ohjeita. Mutta sen sijaan ne lisäävät omia kerroksiaan, leikkivät itsenäisiä epidemiologisen arvioinnin osaamiskeskuksia, ja tuloksena on esimerkiksi Olympiakomitean kaltaisia älyttömyyksiä: maski päähän AINA KUN MAHDOLLISTA!

Mitä viestii esimerkiksi yksittäisen joukkueen yksittäinen johtaja kymmenelle pienelle pelaajalleen, jos seura antaa muokatun version ohjeesta, joka on piirin muokattu versio ohjeesta, joka on lajiliiton muokattu versio ohjeesta, joka on olympiakomitean muokattu versio ohjeesta, jonka alun perin antoi mitä luultavimmin varsin asiantunteva viranomainen? Entä jos ketjun joka osa on yleiseltä persoonallisuudeltaan pelokas, jopa vainoharhainen? Mikä kaikki ehtiikään vaikuttaa, kun viestintäketjut ovat tällaisia!

En muuten edes mene siihen, kuinka ulospäin viestittävä viranomaisen päätös puolestaan syntyy. Siitä kuviosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä en edes tiedä.

Tämän hetkinen tilanne on joka tapauksessa surullinen sekoitus epämääräistä viestintätulvaa, jossa jokainen taho yrittää vuorotellen viestinnässään korostaa, kuinka hyveellinen ja oikeellinen on, ja kuinka siksi vielä hieman viilaa tiukempaan suuntaan alkuperäisiä viestejä. Kärsimme muutenkin informaatiotulvasta. Se peittää alleen eikä jätä rauhaan missään. Se on ylivirittynyt hyperverkosto, joka jatkuvasti rakentaa uusia säikeitä.

Vielä sellainen alueellisen epätasa-arvon aspekti, että konkreettinen paikka, josta keskeiset viestit usein lähtevät liikkeelle, on todennäköisesti Helsinki. Helsingissä ovat niin urheilun kuin monen muunkin harrasteen keskusjärjestöt ja pääkonttorit lisäämässä ensimmäisiä, kaikkein paksuimpia kerroksia kuulemiinsa viesteihin, ennen kuin lähettävät ne maakuntiin jatkojalostettaviksi.

Tuomas Peltomäki kysyi Twitterissä onko korona paha flunssa, syövän kaltainen vai eksistentiaalinen uhka. Se on ehdottomasti eksistentiaalinen uhka, yhdistettynä tähän informaatiokurimukseen, joka itseään ruokkien ei tunnu loppuvan milloinkaan.

 

Vastuullisuusperformanssi ja moraalipaniikki keskellä poikkeustilaa

 

 

Tämä twiitti oli vain lyhyt tiivistys paljon laajemmasta kehityskulusta ja teemasta. Koko tämä yhä aikaa vaikea ja kiehtova kokonaisuus, jossa kilpaa performoidaan vastuullisuutta ja kuuliaisuutta, on aihe, joka ansaitsisi ehdottomasti perusteellista akateemista tutkimusta.

Tämä ei, luonnollisesti, ole se tutkimus, vaan pyrin muutamine omine ajatuksineni sanoittamaan ja selkeyttämään aihetta. Raapaisen pintaa, teen kurkistuksen, teen kenties naiiveja maallikon havaintoja. Saatan käyttää käsitteitä ristiin ja väärin, mutta minä vain yritän, yritän tehdä selkoa jostakin abstraktista jonka jäsentäminen on oma tieteenalansa.

Kiinnitin jo noin kuukausi sitten huomiota siihen, kuinka erilaiset tahot toimivat ensimmäisten ohjeiden, määräysten, suositusten ja ehdotusten tullessa. Kutsuin sitä vastuullisuuden kilpaperformoinniksi. En missään tapauksessa pyrkinyt arvottamaan tai tuomitsemaan toimintaa, tulkitsin vain havainneeni kiinnostavan ilmiön, selkeän ja sanoittamisen arvoisen sosiaalisen ja yhteiskunnallisen käyttäytymismekanismin.

Erilaiset toimijat, kuten seurat, järjestöt ja yhdistykset lähtivät tulkintani mukaan kilpaa performoimaan vastuullistuutta ja mahdollisimman säntillistä ohjeiden noudattamista. Toimijat ilmoittivat yhä pienempiä ohjenyansseja, jotka kontekstistaan irrotettuna ovat mitä todennäköisemmin täysin yhdentekeviä tartunnan saamisen kannalta, mutta jotka tekoina näyttäytyvät oikeina ja moraalisina.

Kiintorastit ovat kaikkien haettavissa, mutta järjestäjät korostavat, ettei rastimerkkeihin saa koskea. Golfkenttien bunkkereista on poistettu haravat niiden aiheuttaman tartuntariskin vuoksi. Leikkipuiston neliömetrin kokoisten trampoliinien päälle on asetettu kannet ja viereen kyltti: poissa käytöstä. Kirjaston kirjoja ei saa antaa lainattavaksi edes ilman ihmiskontaktia.

Samaan aikaan kaupat ovat auki, ihmiset kulkevat joukkoliikenteessä vierekkäin ja pitkälle kevääseen myös ravintolat olivat auki. Kuntosalit ovat yhä auki. Kaksoisstandardeja, inhaa kaksinaismoralismia, järjettömältä vaikuttavaa toimintaa.

Lyhyt seis – vedän hieman sanojani takaisin ja latelen muutaman välttämättömän itsestäänselvyyden. Ensinnäkin se ”en ole epidemiologi, mutta voin vilkaista”. Toisekseen, toki ymmärrän, että rajoitustoimilla pyritään minimoimaan tartunnan riskit ja sallimaan mahdollisimman vähän kontakteja. Se ei tarkoita nollaa. Kaupat tekevät omiltaan osin kaiken voitavansa riskien minimoimiseksi, turvavälikuulutuksineen, plekseineen ja käsideseineen, ja ovat siten niin hyviä kauppoja kuin mahdollista. Golfliitto tekee kaiken voivansa riskien minimoimiseksi keräämällä haravat bunkkereista ja on siten niin hyvä toimija kuin mahdollista. Rinnakkain nämä näyttäytyvät vain väistämättä häiritsevän kummallisina.

koonnit-01

Järjestöjen, yritysten ja muiden organisaatioiden toiminnan ohella oma lukunsa vastuullisuusperformannsissa ovat yksittäiset kansalaiset. Tällä hetkellä jo aikaisemmin lähinnä likakaivon roolia toimittanut sanomalehden verkkosivun keskustelupalsta on muuttunut kiehuvaksi painekattilaksi, jossa kommentoijat kilpaa huutavat toistensa päälle yhä tiukempaa kuria ja rajoituksia. Jonkinlainen mediasta, keskustelupalstoilta ja somesta hyökyvä kansan yhteinen ääni etenee kuri-ihannoinnissaan yhä pidemmälle ja pidemmälle.

Jo sinällään kurin ja kuuliaisuuden performointi on kiinnostava ilmiö. Tavalliseen toimivaan demokratiaan ja oikeusvaltioon, ei ainoastaan ääriliikkeisiin, muihin liikkeisiin anarkismiin ja kollektiiveihin, kuluu käskyvallan kyseenalaistaminen. Käsillä olevaan tilanteeseen ajatus kuitenkin sopii myös teknisesti hyvin vaikeasti. On vaikeaa löytää perusteluja, miksi juuri nyt vastustaisi yleisen vastustamisen ilosta toimia, joilla pyritään puolustautumaan täysin ulkoista uhkaa vastaan. Mutta kuuliaisuuden performoinnissakin on – yllätys yllätys – eri tasoja.

koonnit-02

Vihollisten ja väärintekijöiden löytyminen on jo vanha prosessi. Esimerkiksi Saska Saarikoski (HS 29.3.2020) pui jo kolmisen viikkoa sitten mainiossa kolumnissaan ilmiötä nimenomaan ryhmittymien välisten vastakkainasettelujen syntymisen kautta. Rinnastus ylettyy jopa klassiseen Stanfordin vankilakokeeseen asti, eikä suotta. Nykyisessä tilanteessa erityisen pelottavan tuntuista on vain se, että löydetty ”ne”, vihollisryhmä, on spesifisti vallitsevan regiimin rikkojia. Väärintekijät tuomiolle! Kuulostaa suorastaan fasistiselta.

Rajat vaan kiinni, ulkonaliikkumiskielto kaikille, miksi ei kielletä sitä ja tätä. Meidän lähikaupassa ainakin tämä ja tuo käveli liian lähellä ja koski ylimääräiseen leipäpussiin, meidän lähikaupassa taas tehtiin sitä ja tätä… Kyttäyskulttuuri on kontekstiin sopivuudestaan huolimatta kylmäävää. Eikä edes tarvitse mennä esimerkiksi hiihtokeskuksessa olijoiden massapaheksuntaan. On helppo keino kerätä somessa irtopisteitä ilmoittamalla, että Minun mielestäni ainakin Kaikki hiihtäjät ja laskettelijat toimivat Väärin.

Puhumattakaan mökille menemisestä, josta on tullut jo meemi itsessään. (En pyri argumentoimaan sen puolesta, mitkä keinot sinällään ovat järkeviä ja tehokkaita, vaan tarkastelemaan keskustelua. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin nostaa esille Martin Scheininin ja Pauli Rautiaisen (Perustuslakiblogi 26.3.2020) erinomaisen huomion: vapaa-ajan asunnolle matkustaminen Uudenmaan-kotiin eristäytymisen sijaan saattaa yksittäisen henkilön tai perheen näkökulmasta olla mielekkäämpi, terveempi ja turvallisempi vaihtoehto).

koonnit-03

Kaikenlaisella moraalisella hyveellisyydellä ja oikein tekemisellä on kilpailtu iät ja ajat, mutta parhaan lain noudattajan ja parhaan kuuliaisen alamaisen paikasta taisteleminen on väistämättä jokseenkin perverssiä. Vaikka kyse olisi faktisesti tilanteeseen nähden täysin oikeasta ja järkevästä toiminnasta, on se itsessään vähintään omituista, kuinka normaalia juuri nyt on postata ”noudata lakia, noudata ohjeita!” -sisältöisiä twiittejä ja vastaavaa pilvin pimein.

Englanniksi voimme puhua conformitysta, mukautumisesta, noudattamisesta, jonka ylitsevuotava muoto on overconformity. Overconformityn saavuttaessa ääripäänsä puhutaan fasismista. Siksi, sinällään täysin oikeellisessa ja järkevässä jatkuvassa laillisuuden, oikeellisuuden ja noudattamisen korostuksessa on väistämättä mukana fasistinen tendenssi. Nimenomaisesti se tulee esille toiminnan yltyessä kansalaiskyttäykseen ja viholliskuvien luomiseen, sekä ylitsevuotavaan kurin ihannointiin.

Mitä seuraavaksi tapahtuu, kuka on missäkin kontekstissa vastuullisin ja mitä yhä uusia muotoja keskustelut saavat – tämä kaikki on nähtävissä tässä historiallisen hetken livelähetyksessä, joka vääjäämättömästi vyöryy eteenpäin.

 

Vaalit, äänestäminen, mutu, väärinymmärrys, järjettömyys

”Euroopassa tarvitaan nyt koviakin keinoja järjestyksen ja tavallisten ihmisten puolustamiseksi.”

Lause sisältää niin monta presuppositiota, että jää vaillinaiseksi, liki mitättömäksi, mikä ei tietenkään ole mikään yllätys. Haarukoin kyseistä tapausta hiukan, vaikka se onkin mitä todennäköisimmin rakennettu tahallaan karkeaksi kärjistykseksi.

Kronologisessa järjestyksessä. Mitä tarkoittaa tarvitseminen? Välttämättömyyttä hengissä pysymiselle? Tahtomista? Konseptin ylläpitämiseen vaadittavaa abstraktiota?

Mitä tarkoittaa nyt? Tänään, 26. päivä toukokuuta? Vuonna 2019? 2000-luvulla? Jonkin tietyn tapahtuman jälkeen? Minkä tapahtuman? Antroposeenin aikakaudella? Mikä on ”antroposeeni”? Miten historiallisia aikakausia ylipäätänsä tulisi määritellä? Miten minä voisin tietää?

Mitä on järjestys? Määrittyykö se negaation kautta? Onko se normeihin sopeutumattomien häiriötekijöiden puutosta? Lain noudattamista? Onko kyseessä objektien tasapaino ja harmonia?

Mikä on tavallinen ihminen? Onko kyse normatiivisesta vai numeeriseen esiintyvyyteen perustuvasta tavallisuudesta?

*

Laittakaamme asiat kontekstiinsa. Kyse on vaalikoneesta, ja viimeiset kysymykset, kuten oheinen, numerolla 21/22 kysytty, on tarkoitettu mittaamaan ”arvomaailmaa”, ne ovat ”yleisiä arvokysymyksiä” jne tms. Tarkoituksenmukaista ei välttämättä olekaan takertua yksityiskohtiin, vaan kyse on fiiliksestä. Mitä tunteita aiheet herättävät, mitä ajatuksia, mitä ihmettä?

vaalikonekuva1

Kärkäs omaan tulkintaani perustuva väitteeni on, että vaalit ovat täysin järjettömät. Ymmärrän ymmärtäväni asiat väärin, enkä etsi absoluuttista totuutta, vaan pyrin avaamaan omaa kokemusmaailmaani. Näin toimii täysin ylikierroksilla käyvä asperger-mieleni, se normatiivisesta näkökulmasta sekaisin oleva pääkoppani, jolle vaali-politiikka-jne-kausi on yhtä jatkuvaa informaatiohelvettiä.

Lähden näkemiini aiheisiin läpikotaisin. Näen uutta piilossa olevaa informaatiota, uusia aiheita, uusia näkökulmia, jokaisen sanan ja lauseen, välimerkin ja kirjaimen, välissä. Vaalikoneen täyttäminen on tuskaa, sillä jokainen kysymys avaa uuden vyöryn sellaisia asioita, joista, joiden tietämisestä, joihin perehtymisestä tai ymmärtämisestä en kykene ymmärtämään käytännössä mitään.

Muovikassit pitää kieltää EU:ssa. En tiedä muovista, en ole kemianteknikko tai insinööri, en ole kauppatieteilijä tai oikeustieteilijä, en tiedä tehtaista, en mistään!

EU-maiden tulisi perustaa yhteinen eurooppalainen armeija. En ole suorittanut edes varusmiespalvelusta, en tiedä sotilaallisesta toiminnasta mitään.

Laitonta maahanmuuttoa EU-alueelle torjutaan parhaiten avaamalla lisää mahdollisuuksia lailliselle maahanmuutolle. En ole ollut tekemisissä muuttamisen tai maahanmuuton kanssa, en tiedä rajoista tai turvallisuudesta, en ole rajatarkastusmotiivijuttujen tai minkään tuntija, en, en, en.

EU-alueelle on säädettävä kunkin jäsenmaan palkkatasoon sidottu minimipalkka. En tiedä talouspolitiikasta, en ole taloustieteilijä, en tiedä palkanmaksun konseptista tai käytännöistä.

Lääkekannabiksen käyttö ja viljely tulee sallia EU:ssa. En ole lääketieteilijä, en biologi, kemisti, tai farmaseutti, en ole opiskellut kyseisiä aloja, en kasvitiedettä, en maantiedettä, en lukiota enempää.

Kenen järjetön ajatus onkaan että minulla olisi jonkinlainen kompetenssi tietää ja päättää tällaisista asioista? Äänestämällä voit vaikuttaa, anna äänesi, jokaisella on mahdollisuus, mutta mahdollisuus mihin ihmeeseen? Vaikuttaminen menettää merkityksensä kun ymmärtää oman asiantuntemuksensa vajavaisuuden.

Koko vaalidemokratiapolitiikkapuolueäänestysjuttu alkaa vaikuttaa epäilyttävältä ja kummalliselta tiedostettuani sen, että on mitä epätodennäköisintä että kukaan muukaan esimerkiksi suomalaisista tai eurooppalaisista on asiantuntijoita kaikilla noilla aloilla ja sektoreilla, ja siten yhtään kyvykkäämpiä ymmärtämään ja päättämään. Mutulla mennään, mutulla päätetään, fiilis, tunne, ajatukset, järjetöntä?

vaalikonekuva2.png

Ja kumoan vielä kaiken huomauttamalla, että enhän ole perehtynyt edes valtiotieteeseen, hallintotieteeseen, politiikan tutkimukseen tai mihinkään vastaavaan. En edes tiedä mitä en tiedä. En tiedä mitä en tiedä että en tiedä en tiedä enkä tiedä.

Myös jokin seuraavista skenaariosta on varmasti mahdollinen.

1 – Olen liian nuori. Suurin osa väestömassasta on saavuttanut ajallisesti enemmän kokemusta ja tietää omakohtaisen kokemuksensa kautta esimerkiksi rahasta, työelämästä, ammatista ja vastaavasta.

2 – Kaikki muut ovatkin kuin ovatkin joidenkin alojen asiantuntijoita. Osaavat jotain, ovat opiskelleet jotain, ymmärtävät edes kapealla sektorilla niin paljon jotain, että osaavat esittää siitä arvioita ja mielipiteitä.

3 – En ole vielä kouluttautunut riittävästi. Kouluttautumalla oppii kaikesta kaiken.

4 – Olen ymmärtänyt koko tietämisen konseptin perustavanlaatuisesti väärin.

*

Minä muuten äänestin vaaleissa. Äänestin mutulla, ainoalla käytettävissäni olevalla vaihtoehdolla.

 

Kuvat sekä vaalikonesitaatit: https://vaalikone.yle.fi/eurovaalit2019/