Samaan tapaan kuin videopalavereista ja niiden syrjäyttämästä elämän välttämättömyydestä, mutta kontekstina fyysinen harjoittelu.

Minä tiivistin pettymykseni ja katkeruuteni ovipumppuun. Oven paukahtavaa sulkeutumista estävänä, äänimaisemaa tasoittavana objektina, joka sen sijaan päästää vaimean klikin ajastetun sähkölukon sulkeutuessa, juuri se oli ensimmäinen konkreettinen objekti jonka osasin nimetä ja sen jälkeen vihata.

*

Vapauden kokemus. Rajoittamattomuus. Mitä suurempi liikkumavara, mitä suurempi konkreettinen liikkumavara, sitä parempi ympäristö. Kauheimmissa tiloissa ei voi kättään nostaa eikä jalkaansa siirtää ilman että vahingossa potkaisee jotain sosiaalista konstruktiota, ja ahtaus kuristaa joka kulmaa. Parhaissa taas, niissä tärkeimmissä, voi lopulta tehdä ihan mitä tahansa, ja se on täysin normaalia.

En siedä, en siedä että minua rajoitetaan. En siedä ahtaita käytäviä, vahvasti omistettuja sisätiloja, enkä hotellihuoneita, kaikkein vähiten hotellihuoneita. En ole rajoitettavissa tietynlaisiin liikesuuntiin ja pintoihin, en ole asetettavissa minkäänlaisin muotteihin. Minua ja toimintojani ei voi tehdä valmiiksi ja annostella jälkikäteen tarjottimella. Minä teen mitä vain. Minun on oltava vapaa.

Koko sosiaalinen maailma rakentuu satunnaisuudelle, sanoin jo aikaisemmin, kaikki arvokas mitä toisistamme saamme, on nimenomaisesti kielen ja täydellisen kattavan määrittelyn ulkopuolella. Vangitsemattomana kuvilla, kaaviolla, pisteillä, pilkuilla ja sulkeilla. Laajennan, koko ihmisyydessä on kyse satunnaisuudesta ja määrittelemättömyydestä, hienojakoisesta elämästä jonka kuluukin versota nimenomaan sieltä, missä rajat ovat tarpeeksi karkeat.

*

Jyväskylän Rautpohjassa on eräs suuri rakennus ja Heinolan Vierumäellä on eräs suuri rakennus. Molempia yhdistää kuluneisuus, vanhuus ja huonokuntoisuus, ja sen myötä mahdollisesti edessä siintävä purkutuomio. Jos ei purku, niin ainakin kunnostus, uusintaminen, muokkaaminen kokonaan toiseksi rakennukseksi.

Nämä rakennukset ovat urheiluhalleja. Yleisurheiluun ja pallopeleihin, juoksuratoineen ja kenttineen. Varsin banaalia, vai mitä, mutta antakaas kun minä kerron urheiluhalleista! Antakaas kun kerron juuri näistä urheiluhalleista, ja kerron mitä ne kertovat ihmisyydestä, tilojen satunnaisuudesta, määrittelemättömän arvokkuudesta, suunnittelemattomuudessa kukoistamisesta, rajattomuudesta ja tilattomuudesta ja näistä juuri niinä piirteinä, jotka mahdollistavat ihmisyydessä tärkeimmän.

*

Indeterminismi, suunnittelemattomuus, ennalta-arvaamattomuus, kaaos. Rajojen ylittäminen, alittaminen ja koetteleminen, ylipäätänsä tietoinen ja aktiivinen suhtautuminen niihin. Toimijana oleminen, toimijuus, sitomattomana ja arvaamattomana subjektina liukuminen tilasta ja episodista toiseen.

Kaikkialle on mahdollista piirtää rajoja, ovia ja aitoja, huoneita ja huonejakoja, digitaalisia alustoja, kuvakkeita ja ruutuja, käytäviä, penkkejä ja puistoja, autoja ja turvavöitä, junavaunuja, mutta oleminen alkaa vasta kun näihin suhtaudutaan ne huomioivina, ylittävinä, alittavina ja reagoivina toimijoina. Voitte piirtää rajan satatuhatta kertaa, mutta elämä alkaa definitiivisesti siitä, mitä jää sen ulkopuolelle.

Byrokratiassa sanan haitallisessa merkityksessä poistetaan ihmiseltä toimijan taakka ja asetelleen maailma niin tiukoilla säännöillä määriteltyihin rakenteisiin, että kulkijat sen läpi voivat olla tahdottomia koneita. Suljettu systeemi, jonka läpi kuljetetaan kappaleita sadan prosentin automaatiolla.

Mutta vain subjektilla on sosiaalinen elämä siinä mielessä kun sen käsitän digitaalisesti suljetun systeemin ulko- ala- ja yläpuolella, spontaaneissa ja nimeämättömissä raja-alueissa. Ja vain suljetun systeemin ulkopuolella voi olla urheilu.

*

Tiedättekö, mitä tapahtuu, kun teen harjoituksen? Tarkennan, jalan tehtävän nopeus-, nopeusketteryys-, juoksutekniikka-, koordinaatio- tai jopa vauhtikestävyysharjoituksen? Ja ennen kaikkea, tärkeimpänä, minkä tahansa alku- tai loppuverryttelyn? Tiedättekö, millaista se on? Tiedättekö, mitä siihen tarvitaan?

Jyväskylän ja Vierumäen vanhat hallit kertovat sen meille täydellisesti. Katsokaa näitä halleja, katsokaa niiden pohjapiirrosta ja oppikaa, mitä se kertoo meille elämästä. Kuunnelkaa tarkasti. Molempia hallitsee kestopinnoitteinen juoksurata, jonka keskellä on kolmesta neljään monikäyttöistä pallokenttää. Juoksurata ja pallokentät, niissä siis juostaan ja palloillaan.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Vasta kun katsommea juoksuradan ulkopuolelle, näemme, mitä muuta niistä löytyy! Samassa tasossa radan kanssa, sen kaarteiden ulkopuolella, on muitakin suorituspaikkoja. Korkeushyppypatja, keihäänheittoon soveltuva pressu, pituushyppylaatikko, Jyväskylässä jopa seiväshyppypatja. Kuulantyöntörinki. Pehmeää mattoa, jossa jumpata.

No se on paljon se! Mutta, ei siinäkään kaikki, sillä nyt tullaan tärkeimpään ja ehdottomasti kaikkein fundamentaalisimpaan ominaisuuteen koko halleissa. Vaikka molemmat ovat jaoteltavissa juoksurataan, kenttiin ja nimettyihin suorituspaikkoihin, arvokkainta on kuitenkin se, mitä jää suorituspaikkojen ulkopuolelle.

Kuten sanoin, emme voi sulkeistaa sosiaalista vuorovaikutusta näkyvissä oleviin, säänneltyihin ja rajallisiin tiloihin ja tilanteisiin, emmekä voi tehdä samaa urheilulle ja treenaamiselle! Siksi molempien hallien tärkein osa on se määrittelemätön ja nimeämätön erilaisiin väleihin jäävä alue kestopäällystettä, jonka päällä yksittäiset urheilijat hölkkäilevät ja pyörittelevät käsiään, istuvat venyttelemässä, joukkueet ja pienryhmät istuvat ringeissään venyttelemässä, joku seisoo seinän vieressä heiluttelemassa jalkojaan, ihmiset verryttelevät ees-taas matkalla ei minnekään, koska verryttely definitiivisesti on matkaa ei minnekään. Juoksurata on tärkeä, mutta takasuoran suuntainen suora, jota ei aivan lasketa varsinaiseen rataan, jossa niin pienet lapset kuin urheilijatkin voivat juosta lyhyitä spurttejaan, asetella aitoja aitakävelyä varten, tehdä koordinaatioliikkeitä ja hypellä edes takaisin. Se ”takasuora” on tärkeintä, mitä hallissa voi olla! Kaikki se nimeämätön alue! Epämääräinen verryttely! Kun sijoitatte siihen uuden suorituspaikan, esimerkiksi pingispöydän, jää reunoille kuitenkin aina tilaa tehdä ei-mitään-nimettyä.

Tuli kevät, tuli kesä, tuli hallin sulku ja remontti, ja tuli uudelleen avattu halli. Takasuora, taka-alue, epämääräinen nimeämätön oli poissa, ja tilalla oli kuntosali. Siis juuri sellainen perinteinen aluekokonaisuus mitä ajattelette, kun sanon ”kuntosali”, yhtenäisen värinen matto, ja erilaisia kuntosalilaitteita. Niiden käyttöhän on sikäli tarkkaa ja säänneltyä, että yhdellä laitteella tehdään yhtä liikettä tismalleen ohjeiden mukaan, ja muiden on pysyttävä turvaetäisyydellä, etteivät he jää painopakkojen tai vipujen alle. Siksi koko kuntosalin lattiapinta-ala on viimeistä neliösenttiä myöten tarkasti säänneltyä aluetta. Laitteiden välinen alue ei ole määrittelemätöntä, vaan laitteet turvaetäisyyksineen kattavat ja nimeävät koko alueen pinta-alan.

Eikä ollut enää juoksuradan nimeämätöntä taka-aluetta, oli vain neljä yhtä leveää, katkeamattomana kiertävää rataa, joiden ulkopuolelle astuessaan oli heti toiseksi nimetyllä alueella, kuten kuntosalissa. Silloin minä itkin ihan vähän.

Keskustelu tai vuorovaikutus voi olla tismalleen sitä, että prosessi on alusta loppuun säädelty, aloita/lopeta videopuhelu, mykistä ja avaa mikrofoni, anna puheenvuoro ja kuuntele. Samoin urheileminen tai treenaaminen voi olla tismalleen sitä, että astu tälle suorituspaikalle, tee tietty liike, astu seuraavalle, tee tietty liike.

Mutta se ei ole, ja se on teesini. Emme voi tehdä ihmisestä järjestelmien ohjaamaa ja byrokraattisesti hallituissa kulku-urissa liikkuvaa kappaletta ja tuotetta. Emme voi tiivistää fyysistä liikettä tai sosiaalista puhetta alusta loppuun hallittuihin kokonaisuuksiin. Voimme sanoa mikrofoniin, että nyt saa puhua vapaasti, voimme rakentaa erillisen rajatun alueen, ja nimetä sen spesifiksi toiminnallisen harjoittelun alueeksi, mutta se ei riitä, sillä se tärkeä mistä puhun, sen olemus on definitiiviesti määrittelemättömyydessä.

Ymmärrättekö, mistä puhun? Näettekö nimeämättömän kauneutta? Tiedättekö, millainen fyysinen toiminto on ”verryttely”?

Näettekö suruni ja katkeruuteni siinä, mitä tapahtuu ja tapahtunee, kun rakennetaan täysin uudet hallit, tilat ja rakennukset? Jotka kiiltävistä ja puhtaista pinnoistaan huolimatta perustuvat jokaisen toiminnon mahdollisimman tarkkaan paikalleen asettamiseen ja sitä kautta koko ihmisen, minun näkökulmastani tulkitun ihmisen, väkivaltaiseen vääristämiseen.

*

Ja kirosin sen uusitun espoolaisrakennuksen alimpaan helvettiin, kirosin uudet sähkölukittujen ovien tukkimat hiljaiset käytävät, kirosin jokaiseen liikkeeseen vaadittavat erilliset digitaaliset kulkukortit joita minulla ei enää ollut, surullisena puristin käsissäni metallisia avaimia ja muistelin penkkiä mitä saattoi edes siirtää huoneen toisesta laidasta huoneen toiseen laitaan.

 

Kuva: Tree vector created by brgfx – www.freepik.com