Informaatioergonomia

“This something new is transhumanism—a worldview that seeks a quality of life that brings about perpetual progress, self-transformation, practical optimism, visionary solutions, and critical thinking—the transhuman.” (Vita-More 1983)

Tämä kirjoitus käsittelee transhumanismia. Suomenkielinen keskustelu transhumanismista on toisinaan törmännyt käännösongelmaan. Käsite ”transhuman”, jolla voidaan tarkoittaa teknologian avulla uudelle ihmisyyden tasolle siirtyvää henkilöä, ei ole suomennettavissa ilman väärinkäsitystä. Kirjaimellinen käännös olisi ”transihminen”, jolla tarkoitetaan kuitenkin transsukupuolista henkilöä. Trans- etuliite ja siitä johdetut yhdyssanat ovat kiinteä osa sekä transhumanismia että keskustelua sukupuolen moninaisuudesta. Tämä voi sotkea käsitteitä.

Minun väitteeni on, että kyse ei ole sattumasta tai väärinkäsityksestä, vaan käsitteistä ja ideoista, joiden sisältö on olennaisilta osin sama. Transhumanismi ja transsukupuolinen positio ovat merkittäviltä osin yhtäläiset. Tarkoitan tällä sitä, ettei sukupuolen moninaisuuden ja transihmisen identiteetin puolesta voi puhua menestyksekkäästi sitoutumatta transhumanismiin. Vaikka käsityksiä sukupuolesta ja sen moninaisuudesta on lukuisia erilaisia myös feminististen, queer- yms. liikkeiden sisällä, on transhumanismi sisäänrakennettuna nimenomaan valtavirtaiseen käsitykseen näistä asioista. Valtavirtaisella tarkoitan sitä, mikä näkyy suurten kansallisten toimijoiden julistuksissa ja mitä puolustetaan laajasti edistyksellisessä ajattelussa ja politiikassa.

En argumentoi näitä ajattelutapoja vastaan, eikä niiden yhdistäminen ole tarkoitettu syytteeksi kumpaakaan kohtaan. Pyrin sen sijaan tuomaan tällä hetkellä hyvin erillään olevat kaksi keskustelua yhteen. Vaikka suhtaudun transhumanismiin sinällään myönteisesti, tuon esille kuitenkin myös siihen kohdistuvaa kritiikkiä ja osoitan samalla, kuinka sillä saattaa olla vaikutusta myös sukupuolikäsityksiin. Koska miellän itseni osaksi jonkinlaista laajaa feminististä liikehdintää sukupuolen moninaisuuden puolesta, viittaan tähän positioon paikoin monikon ensimmäisessä persoonassa.

Mitä transhumanismi on? Yksinkertaistettuna kyse on ajattelutavasta tai suuntauksesta, jossa ihmisen kykyjä pyritään parantelemaan teknologian avulla siten, että ne ylittävät tähänastisen ihmisyyden, ja tuloksena on uusia, parempia ihmisyksilöitä ja uusi, onnellinen maailma. Näin tiivistää transhumanismista kattavan teoksen hiljattain kirjoittanut Maija-Riitta Ollila (2023). On huomattavaa, että haaveet ja pyrkimykset ihmisten parantamisesta ja parantelusta sinänsä ovat suurin piirtein yhtä vanhoja kuin ihmiskunta. Ollila (2023) jäljittää sen jo Gilgamesh-myytteihin. Palaamme vielä tähän laajaan näkökulmaan. Kuvaan kuitenkin ensin sitä, mistä transhumanismissa nimenomaan modernina aatteena ja liikkeenä on kyse.

Keskeinen toimija modernissa transhumanismissa on Humanity+ verkosto, jonka teksteihin tutustumalla voi ajattelusta saada käsityksen. Organisaatio perustettiin World Transhumanist Associationin nimellä vuonna 1998. Perustajina olivat Nick Bostrom ja David Pearce, jotka edelleen ovat transhumanistisen ajattelun keskeisiä nimiä. (Ollila 2023). Humanity+ ilmoittaa missiokseen edistää ”eettistä teknologian käyttöä ja näyttöön perustuvaa tiedettä ihmisen kykyjen laajentamiseksi” sekä kannattaa ”korkean teknologian käyttöä suotuisan tulevaisuuden aikaansaamiseksi” ja ihmisten voimiseksi ”paremmin kuin hyvin”.

Mitä tämä ihmisen kykyjen edistäminen käytännössä tarkoittaa? Keskeinen teksti on Natasha Vita-Moren transhumanistinen manifesti vuodelta 1983. Siinä ikääntyminen ilmoitetaan taudiksi (disease). Ihmiselämää on pidennettävä bioteknologian keinoin. Ihmisten on voitava muokata kehojaan geeni- ja nanoteknologian avulla, ja tulevaisuudessa esimerkiksi laajentaa kognitiivisia kykyjään tekoälyjärjestelmien avulla. Yksilöllinen geneettinen vapaus on tärkeää, jokaisen on saatava muokata kehonsa sellaiseksi kuin haluaa. Transhuman on uudenlainen ihminen, biologis-tekninen organismi joka kehittyy teknologian kehittyessä. Vita-More tekee vielä erottelun transhumanin ja kyborgin välillä: kyborgi staattinen ihmisen ja koneen yhdistelmä, mutta transhuman on jatkuvaa ja dynaamista kehitystä. Transhumanismi ylittää ongelmat, se ylittää sairauden, niukkuuden sekä syrjinnän ja eriarvoisuuden.

”Transhumanists invent and design with technology and collaborate with the cosmos, perform in multiple realities, automorph mind and body, conceive, innovate, and explore. We indelibly engrave longevity memes. We are the neo-cyberneticists utilizing high-end creativity, engineering skills, scientific data, and automated tools to author our visions.” (Vita-More 1983)

Ajankohtaisempia esimerkkejä transhumanisteista ja transhumanistisista pyrkimyksistä löytää runsaasti Ollilan (2023) teoksesta. Voidaan puhua esimerkiksi ihmisen augmentaatiosta täydentävien teknologioiden avulla, joka voi olla puettavaa ja interaktiivista. Neuroteknologian avulla voitaisiin parantaa paitsi kognitiivista kapasiteettia, myös moraalin ja tahdon heikkoutta. Bioteknologisin keinoin ihmisestä voitaisiin saada kestävämpi ja voimakkaampi, ja tätä pyritään hyödyntämään etenkin sotateknologiassa. Transhumanistit ovat hyvinkin optimisia sille, mitä kaikkea teknologian avulla voidaan vielä tehdä – ihmisen täysi potentiaali on vielä pitkälti hyödyntämättä.

Siirrytään sitten transhuman-sanan toisen käännöksen puoleen. Edistyksellinen ja minunkin allekirjoittamani käsitys sukupuolen moninaisuudesta on, kuinka sukupuoli on jatkumo, joka koostuu erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista. Jokaisella on yksilöllinen sukupuoli-identiteetti, johon voi sisältyä sukupuoliristiriita, jos sukupuoli-identiteetti ei vastaa syntymässä määritettyä sukupuolta. Tällöin ihmisellä voi olla tarvetta korjata sukupuoltaan esimerkiksi hormonaalisin ja kirurgisin toimenpitein. Tämä voi tarkoittaa puberteetin lääkkeellistä jarruttamista, hormoniterapiaa, sukurauhasten tai rintojen poistoa. On tärkeää, että ihmisellä on itsemääräämisoikeus hoidostaan: ketään toisaalta pakoteta hoitoon eikä toisaalta evätä siltä. (SMOK 2021).

Hoidon saaminen voidaan perustellusti nähdä ihmisoikeuskysymyksenä, sillä ihmisen tosiasialliset mahdollisuudet elää oman sukupuoli-identiteettinsä mukaista elämää riippuvat niistä. Esimerkiksi lapsille ja nuorille voi puberteettikehitystä jarruttava lääkitys olla tärkeää, sillä silloin keho ei ehdi kehittyä sellaiseksi, että siinä on dysforiaa aiheuttavia piirteitä (kuten naaraspuolisilla erottuvat rinnat). Yhtä lailla on olennainen ihmisoikeuskysymys, ettei ketään pakoteta hoitoon vastoin tahtoaan.

Hyvässä yhteiskunnassa, mitä esimerkiksi Seta jäsenjärjestöineen ajaa, ja mitkä tavoitteet löytyvät laajasti monien puolueiden ohjelmista, hoitoon pääsy on helppoa ja maksutonta. Sukupuolen korjaaminen on mahdollista alaikäisillekin, ja tarjolla on tarvittaessa hormoniblokkerihoitoja. Sekä kehon muokkaaminen että sen muokkaamatta jättäminen on mahdollista ja aidosti saavutettavaa.

Mitä tekemistä tällä on transhumanismin kanssa?

Huomaamme, että pyrkimyksissä on kyse olennaisesti samasta asiasta. Transhumanismin ydinarvoja on morfologinen vapaus. Ihmistä muokkaavien teknologioiden tulee olla laajasti saatavilla. Jokaisella ihmisellä on oikeus parantaa ja muokata paitsi kehoaan, myös kognitiotaan ja tunteitaan (kts esim. Bostrom 2005). Kyse on kehollisesta itsemääräämisoikeudesta. Vita-Moren (1983) alkuperäisessä manifestissa asia sanotaan selkeästi

“People have a fundamental right to own their body, shape who they are, and live their lives.”

Kehollinen itsemääräämisoikeus on tärkeimpiä transihmisten oikeuksia puolustavan liikkeen, koko sateenkaariliikkeen tavoitteita. Tämä ei tarkoita vain oikeutta esimerkiksi pukeutua ja ehostaa itseään miten haluaa. Keholliseen itsemääräämisoikeuteen liittyy olennaisella tavalla myös kehon hormonaalinen ja kirurginen muokkaaminen. Vasta silloin esimerkiksi transidentiteetin omaava henkilö voi elää täyttä elämää omana itsenään. Fundamentaalinen oikeus omaan kehoon on todella fundamentaalinen.

Kehon muokkauksen vapautta korostavan ideaalin taustalla on perustavanlaatuisella tavalla trans-alkuisia ajattelutapoja yhdistävä ihmiskäsitys: ihminen biologisena olentona on sinällään vajavainen. Se, mihin tämä vajavaisuus on suhteessa, on monimutkainen filosofinen kysymys, mutta yleisellä ja karkealla tasolla voidaan puhua kulttuurin, tosiasiallisesti eletyn sosiaalisen elämän kaltaisista asioista.

Luonto, mikäli sellainen pystytään määrittelemään, ei ole riittävä takaamaan sellaista hyvää ihmisyyttä, mitä haluamme. Transhumanistit uskaltavat julistaa sairauksiksi ja ongelmiksi asiat, jotka tulevat laajasti määritellyksi luonnollisiksi. Ikääntyminen on sairaus. Ihmisen intellektuaalinen kapasiteetti on riittämätön. Ihmisen ruumiin toiminnot, aistit, alttius tartuntataudeille, kaikki tämä on puutteellista. Jopa ihmisen emotionaalinen ja moraalinen toiminta on puutteellista. (Ollila 2023). Lisäksi, ihmisen biologiseen sukupuoleen liittyvät elimet ovat puutteellisia. Ihmisen sukupuolihormonituotanto on väärää ja puutteellista. Ihmisen kehon muodot ovat vääriä.

Ja lähes kaikkea tätä voidaan korjata ja parantaa erilaisten teknologioiden avulla. On lopulta veteen piirretty viiva, keinotekoinen rajaus, mitkä näistä teknologioista ovat ”vaarallista” transhumanismia, mitkä taas arkisia ja hyväksyttyjä. Nimenomaan tätä myös transhumanismin aktiiviset puolustajat korostavat, vasta-argumenttinaan liikettä kritisoivia vastaan. Ihmisen immuunijärjestelmää parantavat rokotteet ovat tunnetuin esimerkki laajasti hyväksytystä ”paranteluteknologiasta”. Mikäli määritelmää laventaa entisestään, siihen voidaan lukea lähes kaikki lääkkeet. Tällöin transhumanistisista pyrkimyksistä tulee osa ihmisen perusolemusta, ja käsite laventuu tarkoittamaan tavallista huonon olotilan parantamista, mikä on osa kaikkia inhimillisiä kulttuureja. Tästä myös radikaalimpien ja invasiivisempien parantelukeinojen puolustajat saavat hyvän argumentin – aivoimplantitkin ovat osa jotakin, mitä olemme tehneet aina.

Jonkinlaista rajanvetoa voisi pyrkiä tekemään siihen, parannellaanko ”tervettä” vai ”sairasta” kehoa, mutta terveys on suhteellinen konstruktio, jota ei voida määritellä tyhjentävästi. Voidaan yrittää puhua vaivojen vakavuudesta: joku voi aktiivisesti kuolla esimerkiksi ilman malariarokotetta tai sydämentahdistinta, mutta ei ilman genitaalikirurgiaa, silikoni-implantteja tai Neuralink-sirua. Mutta tämäkin erottelu on vaillinaista ja puutteellista.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa transsukupuolisuuden ja siihen liittyvien ilmiöiden kannalta? Peräänkuulutan sitä, että transaktivistit tunnistaisivat itsensä aktiivisesti osaksi transhumanistista liikettä. Puhe luonnollisuudesta sekä esimerkiksi transsukupuolisuuden normaaliutta, luonnollisuutta ja jopa triviaalisuutta korostava argumentaatio menee 180 astetta väärään suuntaan, ja on ainoastaan haitallista liikkeen tavoitteiden kannalta. Kannatammehan me fundamentaalista kehollista itsemääräämisoikeutta. Yhteinen vihollisemme on tätä vastustavat (bio)konservatiivit.

Toisinaan näen ja kuulen argumentteja siitä, kuinka esimerkiksi transmiehet ovat ihan tavallisia miehiä, itse asiassa aivoiltaan biologisia miehiä muistuttavia. Heillä on kirjaimellisesti miesten aivot mutta naisten keho – transsukupuolisuus näkyisi siis aivoissa. Siispä genitaalikirurgia ja hormonihoito ovat vain flunssalääkkeen kaltaista harmitonta normaalia toimintaa, jossa ohjataan yksilö omaan luonnolliseen olotilaansa. Tämä ajattelu on reaktionääristä ja vaarallista. Sukupuolen (gender) käsityksen palauttaminen biologiaan on ei-toivottua naturalisointia, joka sotii itseään vastaan (kts. Alyson Escalante 2016). Emme voi samaan aikaan kannattaa vapautta sekä systeemiä, jossa jokaisella on ”luonnollinen” paikkansa.

Tämän sijaan meidän tulisi ymmärtää, kuinka olemme Natasha Vita-Moren ja Nick Bostromin rinnalla vaatimassa fundamentaalista kehollista itsemääräämisoikeutta. Olemme niitä, jotka vaativat, että ihmisen on saatava muokata ja parannella kehoaan ilman kenenkään estelyä ja vetoamista luonnon peukaloinnin vaarallisuuteen tai muuhun vanhanaikaisuuteen. Jos kehonsa kokee itse puutteelliseksi, sitä on voitava saada muokata edistyksellisimmällä käytössä olevalla teknologialla ilman että kukaan biokonservatiivi väittää, että kyllähän kehosi on luonnollisena hyvä. Minulle on voitava kuulua niitä ominaisuuksia mitä haluan, eikä kukaan saa väittää, että olisi jokin luonnollinen olotila, joka olisi parempi. Sukupuoli on yksi niistä vanhoista, purettavista rakenteista paremman ihmisyyden tiellä.

Tässä ajattelutavassa nimenomaan feministisenä ajatteluna ei itse asiassa ole mitään uutta. Feminismi / queer-aktivismi ja transhumanismi ovat yhdistyneet aiemminkin. Vita-Moren (1983) mukaan transhumanismin taustalla oleva filosofia kumpuaa feminismistä, kansalaisoikeusliikkeestä, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen liikkeestä, eläinoikeusliikkeestä sekä ympäristöliikkeestä. Lisäksi on feministisiä suuntauksia, joissa keinotekoisuus tulee nostetuksi keskiöön. Donna Haraway kyborgeineen on aiheen klassikko jo 80-luvulta. Nykyään nähdäkseni edistyksellisintä feminististä ja queer-aktivistista ajattelua edustaa ”xenofeminismi”, joka korostaa antinaturalismia ja vieraantuneisuutta. Se korostaa teknologian vapauttavaa potentiaalia ja sitä, kuinka se mahdollistaa biotekniset interventiot sekä sukupuolen lakkauttamisen ja hajottamisen sadoiksi sukupuoliksi. Jos luonto on väärässä, muutetaan luontoa, kuuluu Laboria Cuboniksin (2014) manifestin lopputeesi. Vaikkei sitä itse eksplikoikaan, manifesti on kirjaimellista transhumanismia. Samalla se on nykyisen trans- ja queer-ajattelumme ainoa johdonmukainen suunta.

“We favour allowing individuals wide personal choice over how they enable their lives. This includes use of techniques that may be developed to assist memory, concentration, and mental energy; life extension therapies; reproductive choice technologies; cryonics procedures; and many other possible human modification and enhancement technologies.” (Humanity+)

Voisin päättää kirjoitukseni tähän, ja todeta kaiken olevan hyvin. Olemme onnellisia transhumanisteja, jotka teknologia vapauttaa ruumiidemme puutteellisuudesta. Eläköön hormonit, sirut, nanoteknologia ja kyborgit!

Asiasta on kuitenkin käännettävä esiin myös toinen puoli. Transhumanismiin on etenkin viime aikoina kohdistunut runsaasti kritiikkiä. Tämä kritiikki on aiheellista ja otettava vakavasti. Sinällään siinä ei ole sisällöllisesti kovin paljon uutta. Mutta uusi näkökulma on puolestaan se, kuinka tämä kritiikki on otettava vakavasti myös trans- ja queer-liikkeiden sisällä, sillä olemme ideologisesti osa samaa ajattelutapaa.

Tuon esille kritiikin kaksi puolta. Ensimmäinen liittyy transhumanismin ja eugeniikan yhteyteen. Toinen on filosofisempi ja liittyy näkemykseen ihmisen vajavaisuudesta nimenomaisesti yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Transhumanismi on eugeniikkaa steroideilla, kirjoittaa Emile Torres (2023). Torres on tuonut ansiokkaasti esille transhumanistisen pohjavireen vaikutusvaltaisten teknologiapersoonien (Elon Musk ja kumppanit) edistämässä ideologiassa. Se kietoutuu muihin ideologioihin, jotka kuitenkin kietoutuvat lopulta synkkiin lähtökohtiin, kuten eugeniikkaan. (Ideologioista voi lukea laajemmin täältä, en tässä käsittele niitä sen enempää). Tämä yhteys on hyvin tunnustettu. Tunnettu saksalaisfilosofi Jürgen Habermas pohtii teoksessaan The Future of Human Nature (2003) monipuolisesti uuden geeni- ja bioteknologian mahdollisuuksia ja sitä, kuinka ne johtavat väistämättä kysymyksiin eugeniikasta.

Mikä eugeniikassa on niin väärää, ja kattaako tämä vääryys kaikki transhumanismin muodot? Tiivistettynä eugeniikassa on kyse ”ihmisrodun” jalostuksesta paremmaksi. Brutaaleimmassa muodossaan tämä tarkoittaa vääränlaisten pakkosterilointia tai tuhoamista keskitysleireillä natsien tapaan, jotka veivät eugeniikan äärimmilleen. Voidaan kuitenkin argumentoida, ja tämän esittää Ollila (2023), ettei eugeniikan perusajatuksessa ole sinällään mitään vialla. Eikö ihmisten jalostaminen paremmaksi ole hyväntahtoinen ajatus? Osa transhumanisteista kannattaakin eksplisiittisesti liberaalia eugeniikkaa, joka eroaa jyrkästi natsien pahasta negatiivisesta eugeniikasta. Suhtaudun ajatukseen joka tapauksessa varauksella. En referoi tässä kaikkea aiheesta esitettyä kritiikkiä; suosittelen tutustumaan sekä Ollilan teokseen että Torresin artikkelisarjaan Truthdig-verkkolehdessä. Vaikuttaa joka tapauksessa erittäin vaaralliselta päättää jonkinlainen paremman ihmisen kategoria, jonka suuntaan väestöä aletaan ohjata.

Transhumanismissa pyritään siis luomaan parempia, uusia ihmisiä. Transhumans. Kollektiivisena västötasoisena pyrkimyksenä tämä johtaa väistämättä eugeniikkaan. Sen voi yritellä perustella sittenkin hyväksi aatteeksi, mutta olen itsekin Torresin tavoin skeptinen sen suhteen, voiko pyrkimys onnistua ilman syrjiviä ja eriarvoistavia toimia ja ihmisten jakautumista vielä jyrkemmin eri luokkiin muka koskaan onnistua. Aikaisemmin ei ole onnistunut. Mutta ovatko myös yksilön valinnat yhtä lailla haitallisia?

Edelleen, radikaalin yksilönvapauden puitteissa jokainen saa muokata kehonsa sellaiseksi kuin haluaa. Valtio tai muu toimija ei ohjaile sitä, millaiset keholliset ominaisuudet ovat suotavia. On jokaisen oma ja ainoastaan oma valinta, kuuluvatko hänelle esimerkiksi rinnat tai superkuulo. Hyvin kompleksiset eettiset kysymykset koskevat geeniteknologiaa ja jälkeläisten ominaisuuksien parantelua, mutta esimerkiksi vain omaan kehoon kohdistuvat muokkaukset eivät sisälly tähän. On vaikea nähdä minkäänlaisena haitallisena rodunjalostuksena sitä, jos suuri joukko ihmisiä käyttää esimerkiksi sukupuolihormonivalmisteita.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Habermas (2003) tiivistää, ettei eugenistisia pyrkimyksiä voi normalisoida nimenomaan sen vuoksi, että niitä ei voi erottaa yhteiskunnallisista ennakkoluuloista ja yhteiskunnassa jo valmiiksi olevista suhtautumisista tiettyyn elämistapoihin.

Tästä pääsemme argumenttini toiseen osaan. Tämä on mielestäni vielä eugeniikka-argumenttiakin painavampi, tai pikemminkin sen takana oleva varsinainen painava argumentti. Uhka ei ole, että olemme slippery slopella matkalla kohti keskitysleirejä. Uhka on se, mitä tapahtuu nyt.

Kuten kirjoitin ja kuten transhumanistit ja -aktivistit vaativat, kehollisen itsemääräämisoikeuden, tämän tärkeän yksilönvapauden puitteissa, jokainen saa muokata kehonsa sellaiseksi kuin haluaa. Todellinen ongelma on kuitenkin siinä, että nämä valinnat tapahtuvat määritelmällisesti sellaisen yhteiskunnallisen kehyksen sisällä, joka suosii tietynlaisia ominaisuuksia ja aspekteja. Olemme kiinteästi ja läpikotaisin kapitalistisen systeemin sisällä, jossa ihmisiä asetetaan tietynlaisiin positioihin. Tekemämme ”valinnat” eivät ole vapaita, vaan niitä ohjaavat yhteiskunnalliset pakotteet.

Minkä vuoksi voisin esimerkiksi toivoa lääkitystä, joka vähentää unen tarpeeni kahteen tuntiin yössä tai jopa poistaa sen kokonaan? Jotta voin tehdä enemmän työtä. Kognitiivisten kykyjen geneettinen parantelu voisi mahdollistaa vielä paremmat innovaatiot ja vielä suuremman liikevoiton. Ihmiset ”parantelevat” keskittymiskykyään jo nyt lääkeainein selviytyäkseen työelämän ja opiskelujen vaatimuksista. Meidän valintamme eivät ole meidän valintojamme niin kauan kuin olemme kytkettyjä tietyllä tavalla toimivaan koneistoon. Vastaava koneisto sisältää myös sukupuoliroolit ja niihin liittyvät fyysiset odotukset. Ihmisen on paranneltava itselleen esimerkiksi rinnat ja stereotyyppinen naisellinen ääni ja ulkonäkö, koska yhteiskunnassamme tietyt luonteenpiirteet ja ominaisuudet yhdistetään henkilöön, jolla on nämä. Tätä kutsutaan sukupuolinormiksi.

Ihminen, joka käyttää stimulantteja selviytyäkseen kuormittavista työtehtävistään, ihminen joka käy hormonikuurin muuttaakseen kehonsa sukupuolitettuja piirteitä; molemmat muokkaavat itseään jonkin ulkoisen standardin mukaisesti. Tarve olla nopeampi, älykkäämpi, naismaisempi, ne johtuvat systeemisistä rakenteista.

Vaikka iturataan kohdistuviin geenihoitoihin ja jälkeläisten ominaisuuksien paranteluun liittyvä keskustelu on kokonaan oma, laaja keskustelunsa (kts. esim. Häyry 2012 ja Ollila 2023), voidaan siitä poimia myös osia tähän. Jälkeläisten ominaisuuksien paranteluun liittyvät eettiset kysymykset yhtenevät sukupuolikeskusteluun liittyviin kysymyksiin nimenomaan niiltä osin, kun pohditaan, tulisiko lasten murrosikää voitava rajoittaa hormonihoidoilla. Tietenkään kyse ei ole yhtä invasiivisesta toimenpiteestä kuin esimerkiksi alkioseulonnassa, mutta molemmissa pohdinta ulottuu minä ja minun kehoni -asetelmasta vastuuseen toista, alaikäistä ihmistä kohtaan. Minkä vuoksi lapselle on tehtävä näin? Jos lapsesta voidaan jo ennen syntymää muokata sinisilmäinen ja vaaleaihoinen, tämä voi parantaa hänen elämäänsä kun hän ei siten joudu rasistisen kiusaamisen kohteeksi. Mutta onko tämä oikea tapa lähestyä rasismin rakenteellista ongelmaa? Entä mitä sukupuolta on oltava lapsen, joka on herkkä, tunteellinen ja leikkii mielellään nukeilla? Normien ja odotusten mukaan tyttölapsi – näin käyttäytyvää poikalasta varmaan kiusataan. Mistä tulee tarkalleen tarve olla tietynlaisessa ruumiissa? Kenen normeihin pyrimme lapsia sopeuttamaan?

Jos ja mahdollisesti kun nämä normit ja rakenteet ovat pysyviä eikä niistä pääse eroon, voitaisiin argumentoida tämän muokkailun olevan kuitenkin paikallaan, parantaahan se kiistatta yksilön sen hetkistä olotilaa. Mutta tähänkin sisältyy ongelma – palaamme taas eugeniikkaan liittyviin argumentteihin.

Yhteiskunta, jossa tiettyä asiaa ollakseen tai tehdäkseen on väistämättä muokattava kehonsa tietynlaiseksi, on välttämättä eriarvoistava. ”Vapaan markkinatalouden” olosuhteissa, joissa paranteluteknologiat olisivat laajasti saatavilla, tulee suurin osa tiettyä asiaa haluavista mukauttamaan kehonsa yhä enemmän tähän asiaan soveltuvaksi. Jokaisen, joka haluaa pärjätä tietyssä työpaikassa, on oltava kahdenkymmenenkahden tunnin työputkiin kykenevä supersuorittaja. Jokaisen, joka pitää kauniista vaatteista ja on empaattinen ja herkkä, tulee näyttää naiselliselta. Jokainen, jos doping sallittaisiin urheilussa, joka haluaa voittaa hiihtokisan, tulee olla pumpattu täyteen hormoneita. Tämä eriarvoistaa ja luo pahimmillaan uusia kasteja – kyberpunk-genren klassikko on ”luomuihmisten” ala-arvoinen asema yhteiskunnan hylkiöinä.

Haitallisia prosesseja ja systeemejä vastaan protestointikin on yhä vaikeampaa, jos teknologioiden avulla voimme yhä enemmän mukautua niihin. Miksi vastustaa superkiireistä työelämää, jos siihen voi parantelun avulla sopeutua. Miksi sukupuolirooleja, kun kehoaan voi muuttaa niihin sopivaksi? Eikä parantelun tarvitse olla edes invasiivista – kuormittavista ja terveyden tuhoavista varastotöistäkään ei tarvitse päästä eroon kun työläiset voidaan eksoskeletonien avulla muuttaa kyborgeiksi ja komentaa sitten tekemään töitä entistä kovemmin.

Tässä kohtaa meidän kaikkien on pysähdyttävä yhtä aikaa peilin eteen, ja nimenomaan rinnakkain. Meidän on reflektoitava samaa asiaa yhdessä. Radikaali kehollinen itsemääräämisoikeus näyttäytyy uudessa valossa yhteiskunnassa, jossa meitä ohjataan valmiiksi tiettyihin suuntiin. Se ei olekaan vapautta. Emme välttämättä haluakaan sitä sellaisenaan. Sinällään se on perustavalla tavalla paikallaan oleva tavoite, mutta olemmeko siihen valmiita?

Yksilön valintojen ja yhteiskunnallisten rakenteiden välinen ikiaikainen, ympäristökeskustelusta tuttu vastakkainasettelu tulee tähänkin aihepiiriin vahvasti sisälle, mutta emme saisi juuttua samoihin väsyneisiin puolusteluargumentteihin kuin ympäristökeskustelussa. Olennaista ei ole se, laitanko minä tai sinä banaaninkuoren biojätteeseen tai haluanko jotenkin korjata kehoni mielestäni paremmaksi. Tähän keskittyminen on harhaanjohtavaa, samoin rakenteisiin liittyvien vetoomusten tulkitseminen henkilökohtaisina hyökkäyksinä.

Minulla ei ole kaiken kattavaa ratkaisuehdotusta. Pyrkimykseni oli tuoda keskusteluja yhteen sekä osoittaa, kuinka etenkin meidän edistyksellisiä sateenkaariasioita ajavien tulisi ymmärtää paikkamme transhumanistisessa keskustelussa ja kritiikissä. En tarjoa ratkaisua, mutta tiivistän kirjoitukseni lopuksi joitakin ehdotuksia, jotka suuntaan nimenomaan meille ns. sateenkaariväelle.

1. Meidän tulee ymmärtää, että ajaessamme radikaalia kehollista itsemääräämisoikeutta olemme transhumanisteja. Meidän tulee suhtautua transhumanismiin liittyvään kritiikkiin vakavasti ja reflektoida sitä myös omissa tavoitteissamme
2. Meidän tulee hahmottaa asemamme kapitalistisen systeemin ja muiden toimintaamme ohjaavien pakottavien systeemien sisällä ja ymmärtää, että systeemi suosii tietynlaisia ihmisen kehoja ja ominaisuuksia. Täydellinen muokkailun ”vapaus” systeemin puitteissa tarkoittaa vahvimpien valtaa ja ihmisten ohjautumista yhä enemmän koneiston vaatimusten mukaisesti, pahimmillaan jakautumista yhä vahvempiin kehollisiin kasteihin
3. Meidän ei kuitenkaan tule olla toivottomia eikä varsinkaan peräänkuuluttaa minkäänlaista ”luonnollista järjestystä”. Toivomiemme vapauksien ja teknologioiden ongelmat liittyvät niiden tämänhetkisiin puitteisiin, ei niihin itseensä. Voimme edelleen toivoa niiden vapauttavaa potentiaalia.

Sillä tietenkin tavoittelemassamme xenofeministisessä kyberpunk-utopiassa kaikkea tätä teknologiaa käytetään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla ilman minkäänlaista ohjausta. Sadat sukupuolet voivat kukkia, kuten Laboria Cuboniks (2014) kirjoittaa. Sukupuolidysforiaa ei olisi, sillä ei olisi esimerkiksi omaan, kohdun ja rinnat sisältävään kehooni kohdistuvia yhteiskunnallisia normeja. Keho ja oleminen voisi olla mitä vain, ilman vaadetta olla työelämään kelpaava supersuorittaja. Kasvaisiko minulla vaikka siivet? Ihan vain hyvin vuoksi? Virittäisinkö kognitiivisen kapasiteettini äärimmilleen vain siksi että voisin ymmärtää paremmin jo kuolleiden kielten kielioppia – joilla kukaan ei takuulla tee liiketoimintaa. Miten upea olisikaan maailma, jossa edistyksellisintä teknologiaa voitaisiin käyttää aidosti vapaasti, ilman että vaateena on olla tietynlainen ihminen tietynlaisen koneiston palveluksessa.

Suositusta jatkolukemiselle

Suomenkielinen perehtyminen transhumanismiin kannattaa aloittaa Ollilan (2023) kattavasta uutuusteoksesta, jossa aihetta käsitellään hyvin monipuolisesti. Ollila on valtiotieteen tohtori, mutta kirja on varsin populaari ja helposti lähestyttävä – voi olla joidenkin makuun liiankin populaari. Kattavasta lähdeluettelosta hyötyy silti jokainen; kirja on vähintään erinomainen portti aiheeseen.

Häyry (2012) kirjoittaa hieman vanhemmassa teoksessaan hyvin systemaattisesti ja seikkaperäisesti geneettisestä valikoinnista ja parantelusta, ja esittelee kattavasti kuuden teoreetikon ajatuksia. Tarjoaa paljon lisää luettavaa ja ajateltavaa.

Ehdotonta luettavaa on paras feministinen manifesti ja edistyksellisin sekä teknologia- että sukupuolinäkökulma mitä olen tähän mennessä löytänyt: Laboria Cuboniksin (2014) Xenofeminismi. Suomennos on todella laadukas, mutta internetistä löytyy myös alkuperäinen englanninkielinen.

Kritiikkiä transhumanismia ja siihen liittyvää eugeniikkaa kohtaan tarjoaa mm. Emile Torresin (2023) artikkelisarja Truthdig-verkkolehdessä.

Lähteitä

Alyson Escalante (2016). Gender Nihilism: An Anti-Manifesto – Alyson Escalante. Libcom. https://libcom.org/article/gender-nihilism-anti-manifesto-alyson-escalante

Bostrom, Nick (2005). In Defense of Posthuman Dignity. Bioethics 19(3), 202-214

Habermas, Jürgen (2003). The Future of Human Nature. Polity Press

Humanity+. https://www.humanityplus.org/

Häyry, Matti (2012). Ihminen 2.0. Geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset. Gaudeamus

Laboria Cuboniks. (2014). Xenofemistinen manifesti. Suom. Mia Haglund, Iida Sofia Hirvonen, Suvi Poutiainen, Pontus Purokuru, Taija Roiha. Zelda Zine. https://www.zelda.fi/articles/xenofeministinen-manifesti/

Ollila, Maija-Riitta (2023). Tulevaisuuden paranneltu ihminen. Otava

SMOK (2021). Sukupuolen moninaisuus ja kehon kirjo. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus & Seta. Seta-julkaisut 2021.

Torres, Emile (2023). The Acronym Behind Our Wildest AI Dreams and Nightmares. Truthdig 15.7.2023. https://www.truthdig.com/articles/the-acronym-behind-our-wildest-ai-dreams-and-nightmares/

Vita-More, Natasha (1983). The Transhumanist Manifesto. Revised v.4 2020. Humanity+. https://www.humanityplus.org/the-transhumanist-manifesto

Kuvat:
Freepik
Unsplash / Karollyne Videira Hubert
Unsplash / Patrick Perkins
Pixabay