Sinäputki

untamoJätä kommentti

Lähes aina kun istuin bussissa, kuuntelin musiikkia. Peruskoulussa, ala- ja yläasteella, tein sitä mielelläni, ja se oli hienoa. Tämä tarkoitti siis niiden, maksimissaan noin kymmenen kappaleen yhtäjaksoista toistamista. Ne olivat yksittäisiä harvinaisuuksia, jotka oli saatu lähetettyinä mp3-tiedostoina kavereilta, tai ladattu johtoa pitkin tietokoneelle ladatuilta CD-levyiltä.

Toisinaan kappale oli hyvä. Tosi hyvä. Niin hyvä että saatoin vain haaveilla, entä jos saisin kuulla saman esittäjän toisenkin kappaleen? Enkä vain salaa kotona tietokoneella, vaan tässä, tässä juuri nyt, tässä linja-auton penkissä kuulokkeistani.

Tiesin myös muutamia, erittäin hyviä yksittäisiä kappaleita, jotka olin joskus kuullut jossain, mutta en sen jälkeen enää lähes koskaan. Paitsi silloin kun olin yksin kotona tietokoneella. Silloin pääsin youtubeen.

Youtube, tuo musiikin aarreaitta, ihmepalvelu. Kun ensimmäinen sisaruksistani sai internet-yhteydellisen kännykän ja liittymän, oli ihmeellinen näky, kuinka tuo suoratoistopalvelu koristi kutistettuna versiona pientä näyttöä. Siinä se hakulaatikkokin oli. Järjetöntä ja käsittämätöntä. Ihan kaikki maailman musiikki.

Joskus sitten koitti päivä jolloin itsekin sain ensi kerran avata luvan ja kunnollisen liittymän kanssa uuden kännykkäni selaimen ja kirjoittaa hakuun youtube. Siinä istuin bussin penkillä, tuijotin näyttöä mykistyneenä siitä, että hyppysissäni ja kuulokkeissani oli ihan kaikki maailman musiikki. Ei enää loputonta valintaa niistä kymmenestä, vaan i h a n k a i k k i.

Kirjoitin hakuun pitkään päässäni pyörineen kappaleen. Kuuntelin sen.

Sitten hakulaatikko oli jälleen tyhjä. Tuijotin vilkkuvaa kursoria. Kaksi vilkahdusta. Kolme. Tuijotin sitä ja kuulokkeistani kuului hiljaisuus.

Ihan kaikki maailman musiikki.

Irrotin kuulokkeet ja laitoin ne reppuun. Siitä päivästä alkaen en enää kuunnellut musiikkia linja-autossa. En vuosikausiin.

youtb

Vaalit, äänestäminen, mutu, väärinymmärrys, järjettömyys

untamoJätä kommentti

”Euroopassa tarvitaan nyt koviakin keinoja järjestyksen ja tavallisten ihmisten puolustamiseksi.”

Lause sisältää niin monta presuppositiota, että jää vaillinaiseksi, liki mitättömäksi, mikä ei tietenkään ole mikään yllätys. Haarukoin kyseistä tapausta hiukan, vaikka se onkin mitä todennäköisimmin rakennettu tahallaan karkeaksi kärjistykseksi.

Kronologisessa järjestyksessä. Mitä tarkoittaa tarvitseminen? Välttämättömyyttä hengissä pysymiselle? Tahtomista? Konseptin ylläpitämiseen vaadittavaa abstraktiota?

Mitä tarkoittaa nyt? Tänään, 26. päivä toukokuuta? Vuonna 2019? 2000-luvulla? Jonkin tietyn tapahtuman jälkeen? Minkä tapahtuman? Antroposeenin aikakaudella? Mikä on ”antroposeeni”? Miten historiallisia aikakausia ylipäätänsä tulisi määritellä? Miten minä voisin tietää?

Mitä on järjestys? Määrittyykö se negaation kautta? Onko se normeihin sopeutumattomien häiriötekijöiden puutosta? Lain noudattamista? Onko kyseessä objektien tasapaino ja harmonia?

Mikä on tavallinen ihminen? Onko kyse normatiivisesta vai numeeriseen esiintyvyyteen perustuvasta tavallisuudesta?

*

Laittakaamme asiat kontekstiinsa. Kyse on vaalikoneesta, ja viimeiset kysymykset, kuten oheinen, numerolla 21/22 kysytty, on tarkoitettu mittaamaan ”arvomaailmaa”, ne ovat ”yleisiä arvokysymyksiä” jne tms. Tarkoituksenmukaista ei välttämättä olekaan takertua yksityiskohtiin, vaan kyse on fiiliksestä. Mitä tunteita aiheet herättävät, mitä ajatuksia, mitä ihmettä?

vaalikonekuva1

Kärkäs omaan tulkintaani perustuva väitteeni on, että vaalit ovat täysin järjettömät. Ymmärrän ymmärtäväni asiat väärin, enkä etsi absoluuttista totuutta, vaan pyrin avaamaan omaa kokemusmaailmaani. Näin toimii täysin ylikierroksilla käyvä asperger-mieleni, se normatiivisesta näkökulmasta sekaisin oleva pääkoppani, jolle vaali-politiikka-jne-kausi on yhtä jatkuvaa informaatiohelvettiä.

Lähden näkemiini aiheisiin läpikotaisin. Näen uutta piilossa olevaa informaatiota, uusia aiheita, uusia näkökulmia, jokaisen sanan ja lauseen, välimerkin ja kirjaimen, välissä. Vaalikoneen täyttäminen on tuskaa, sillä jokainen kysymys avaa uuden vyöryn sellaisia asioita, joista, joiden tietämisestä, joihin perehtymisestä tai ymmärtämisestä en kykene ymmärtämään käytännössä mitään.

Muovikassit pitää kieltää EU:ssa. En tiedä muovista, en ole kemianteknikko tai insinööri, en ole kauppatieteilijä tai oikeustieteilijä, en tiedä tehtaista, en mistään!

EU-maiden tulisi perustaa yhteinen eurooppalainen armeija. En ole suorittanut edes varusmiespalvelusta, en tiedä sotilaallisesta toiminnasta mitään.

Laitonta maahanmuuttoa EU-alueelle torjutaan parhaiten avaamalla lisää mahdollisuuksia lailliselle maahanmuutolle. En ole ollut tekemisissä muuttamisen tai maahanmuuton kanssa, en tiedä rajoista tai turvallisuudesta, en ole rajatarkastusmotiivijuttujen tai minkään tuntija, en, en, en.

EU-alueelle on säädettävä kunkin jäsenmaan palkkatasoon sidottu minimipalkka. En tiedä talouspolitiikasta, en ole taloustieteilijä, en tiedä palkanmaksun konseptista tai käytännöistä.

Lääkekannabiksen käyttö ja viljely tulee sallia EU:ssa. En ole lääketieteilijä, en biologi, kemisti, tai farmaseutti, en ole opiskellut kyseisiä aloja, en kasvitiedettä, en maantiedettä, en lukiota enempää.

Kenen järjetön ajatus onkaan että minulla olisi jonkinlainen kompetenssi tietää ja päättää tällaisista asioista? Äänestämällä voit vaikuttaa, anna äänesi, jokaisella on mahdollisuus, mutta mahdollisuus mihin ihmeeseen? Vaikuttaminen menettää merkityksensä kun ymmärtää oman asiantuntemuksensa vajavaisuuden.

Koko vaalidemokratiapolitiikkapuolueäänestysjuttu alkaa vaikuttaa epäilyttävältä ja kummalliselta tiedostettuani sen, että on mitä epätodennäköisintä että kukaan muukaan esimerkiksi suomalaisista tai eurooppalaisista on asiantuntijoita kaikilla noilla aloilla ja sektoreilla, ja siten yhtään kyvykkäämpiä ymmärtämään ja päättämään. Mutulla mennään, mutulla päätetään, fiilis, tunne, ajatukset, järjetöntä?

vaalikonekuva2.png

Ja kumoan vielä kaiken huomauttamalla, että enhän ole perehtynyt edes valtiotieteeseen, hallintotieteeseen, politiikan tutkimukseen tai mihinkään vastaavaan. En edes tiedä mitä en tiedä. En tiedä mitä en tiedä että en tiedä en tiedä enkä tiedä.

Myös jokin seuraavista skenaariosta on varmasti mahdollinen.

1 – Olen liian nuori. Suurin osa väestömassasta on saavuttanut ajallisesti enemmän kokemusta ja tietää omakohtaisen kokemuksensa kautta esimerkiksi rahasta, työelämästä, ammatista ja vastaavasta.

2 – Kaikki muut ovatkin kuin ovatkin joidenkin alojen asiantuntijoita. Osaavat jotain, ovat opiskelleet jotain, ymmärtävät edes kapealla sektorilla niin paljon jotain, että osaavat esittää siitä arvioita ja mielipiteitä.

3 – En ole vielä kouluttautunut riittävästi. Kouluttautumalla oppii kaikesta kaiken.

4 – Olen ymmärtänyt koko tietämisen konseptin perustavanlaatuisesti väärin.

*

Minä muuten äänestin vaaleissa. Äänestin mutulla, ainoalla käytettävissäni olevalla vaihtoehdolla.

 

Kuvat sekä vaalikonesitaatit: https://vaalikone.yle.fi/eurovaalit2019/

Käsitteistä kamalin: asiakas, edelleen

untamoJätä kommentti

Minä en ole asiakas, vieläkään.

Ihmisen kategorisointi ”asiakkaaksi” on alentamista ja tyhmentämistä. Asiakkaaksi määriteltäessä ihminen asetetaan typistettyyn ja tyhmennettyyn rooliin.

Toki se oli provosoiva kärjistys. Mutta olen spekuloinut asiaa laajalti ja ymmärtänyt että eräällä tavalla näin on. Asiaa voidaan lähestyä esimerkiksi asiakaspalvelijan käsitteen näkökulmasta. Asiakaspalvelija on aina ystävällinen. Hymyilee, tervehtii ja niin edelleen. On erittäin voimakkaassa roolissa. On, koska se nimenomaisesti kuuluu hänen tehtäväänsä.

Asiakaskohtaamistilanteessa itse asiakas voi olla millainen vain. Ystävällinen, röyhkeä, typerä, viisas, osaava, osaamaton. Kaikesta huolimatta häntä kohdellaan samanlaisessa roolissa, samanlaisesta roolista käsin. Pahimmillaan/parhaimmillaan tämä voi johtaa naurettaviin tilanteisiin: on hymyiltävä jo ylläpidettävä erikoista vuorovaikutussuhdetta vaikka toinen karjuisi päin naamaa.

Ilman muuta tämä on loistava asia.

Asiakaspalvelu on standardoitua vuorovaikutusta, ja siten turvallista. Kaikkia kohdellaan samanlaisen muotin läpi. Olisi kammottavaa mennä mihin tahansa toimipisteeseen jossa kohdattava henkilö työvuorossaan olisi oma aito itsensä, silloin tuskin saataisiin mitään asioita hoidettua.

Jos minut jossain tilanteessa, jossa haluan olla jotain, kun kyse on identiteetistäni, kun kyse on identiteetistäni, voivat termit tulla vastaan.

***

Asiakkaan käsitteen voi toki määritellä monin tavoin, ja laajimmillaan asiakkaana voi käsittää ketä tahansa jonkin palvelun käyttäjää. Tämä tietysti vaatii palvelun käsitteen määrittelemistä. Jos ostan tavaroita kaupasta, olen kaupan asiakas. Poliisi huolehtii turvallisuudesta, olenko poliisin asiakas? Olenko kadun päällystäneen asfalttifirman asiakas? Olenko lääkärin asiakas, entä hoitajan, entä terveysaseman siivoojan? Ovatko seitsenvuotiaat oppilaat opettajansa asiakkaita? Kun menen vetämään vartiokokousta, ovatko vartiolaiset asiakkaitani? Entä kesäleirillä, kun jaan ruokaa, ovatko leiriläiset asiakkaitani? Jos autan isoäitiäni siivoamisessa, onko hän auttamispalveluni asiakas? Ovatko lapset äitipalvelun rakkaudella kasvatettuja asiakkaita? Olenko kirjailijan asiakas kun luen hänen kirjojaan? Olenko musiikin tai taideteosten kuuntelijana ja katselijana asiakas? Entä television katsojana? Elokuvan? Kuka on kenenkin asiakas foorumilla, jossa kaikki kirjoittavat, lukevat ja kommentoivat toistensa kirjoituksia?

Viimeistään lapsista äitinsä asiakkaina puhuttaessa jokin särähtää korvaan ja pahasti. Sana on omiaan myös typistämään esimerkiksi partiotoiminnan monipuolisuutta ja antaa väistämättä väärän kuvan siitä. Vaikka kaikki kriteerit täyttyisivät, sana vain kuulostaa väärältä. Miksi? Mitä vikaa siinä on? Se, että asiakas on maksava henkilö, ei riitä kriteeriksi. Verotoimistoilla ja virastoillakin on asiakkaansa.

Asiakas on jonkin sellaisen toiminnan kohde, jonka syy on perustavanlaatuisesti tekijän omien motiivien ja preferenssien ulkopuolella. Jonka syy ei palaudu reaaliseen henkilöön vaan jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen abstraktioon: normiin tai instituutioon.

***

Tiesittekö muuten että ”asiakas on aina oikeassa”. Lauseeseen kiteytyy koko markkinatalouslogiikan perimmäinen käsittämättömyys. En vastusta tai kannata tiettyjä talousjärjestelmiä, minulla ei ole kompetenssia arvioida niitä keskenään tai esittää valistuneita näkemyksiä. Mutta, absurdi. Markkinatalouslogiikka on totaalisen absurdi.

Käsitteistä kamalin: asiakas

untamoJätä kommentti

Minä en ole asiakas

Perustavanlaatuinen ristiriita. Vaikka kuinka puhutaan palvelubisneksestä ja kokemusten luomisesta, tuotteistamisesta ja elämyksistä, kokonaisvaltaisuudesta, niin ei. Sanon teesini nyt, sanon sen suoraan ja tiedän olevani jumiutunut siihen juuriani myöten.

Kokemusta ei voi milloinkaan ostaa eikä myydä.

Mitä tämä tarkoittaa? Mikä määritellään kokemukseksi, ja miksi minä näin sanon?

Tämä on vaikea ja pitkällinen asia. Minulla on suuri ristiriita ja lähestymisongelma koko asiakas-sanan kanssa. Termi on paljon käytetty, niin suuria ja monenlaisia ennakkoasetelmia sisältävä, että niiden puimiseen ei riitä yksi kirjoitus. Olen lukenut satoja sivuja asiakaskokemuksesta ja -markknoinnista ja -suhteesta, kaikesta mielenkiintoisesta, ollakseni vain entistä hämmentyneempi.

Aloitetaan.

Minä olen vapaa. Vapaus, individualismi, itsenäisyys, ne ovat syvälle identiteettiini juurtuneita perustavanlaatuisia arvojani. Tai, asian voi muotoilla myös toisin päin, identiteettini on sitä että olen vapaa, sen oleminen on itsessään sitä että se on riippumaton. Ja se mikä on riippumatonta, nimenomaan abstraktit ideat, utopiat ja mielikuvat. En puhu rahoista ja resursseista, en suhteista enkä politiikasta, vaan abstrakteista mielikuvista, tunnekokemuksista jossain tuolla aivojen syövereissä.

Minä olen vapaa ja olen siksi juuri sitä mitä minä haluan, paino sanalla olen. Ei olemistani voi määrittää eikä ohjata, ei identiteettiäni myydä minulle kukaan koko maailmassa millään summalla.

Mikä vuoksi koen niin tavattoman vastenmieliseksi konseptin siitä että olen ”asiakas”? Siinä roolissa, siinä termissä, on jotain mätää. Jotain väärää, jotain jota vierastan, jotain joita väsyttävyyteen asti kartan. Asiakkuus on asia jonka kautta en milloinkaan halua määritellä itseäni, se on pois-se-minusta, se on negatiivista. Mutta minkä vuoksi?

Olen aina ulkopuolinen, jonkinlaisen näkymättömän tossun alla ja tikun kärjessä, kun olen tilassa asiakkaana. Olen tuotannon kohde, olen jotain jota joku käyttää. Asiakas on keskiössä, sanovat uusimpien liike-elämän oppikirjojen diagrammit, ja näyttävät kaavioita joista käy ilmi asiakkaan olevan tärkein asia yritykselle, se jonka ympärillä kirjaimellisesti kaikki pyörii. Ja siihen panostetaan, voi kuinka siihen panostetaankaan. Luodaan merkitysjärjestelmiä ja uusia termejä, pohdintakuvioita ja ajattelumalleja, perustelukaavioita ja listauksia.

Milloin itse olen asiakas? Selkeä tilanne on, kun ylpeänä vinguttelen oranssia plussakorttiani ruokakaupan kassalla ja vastaanotan viikottain hyvää kevättä-syksyä-loppiaista-tiistaita-mitävain toivottelevia asiakaskirjeitä sähköpostiini. Saan mainoksia jotka on koristeltu näteillä fonteilla, saan plussa-asiakkaan omia henkilökohtaisia etuja. Seuraan sosiaalista mediaa jonne yritys postaa kauniilla kuvilla varustettuja reseptejä yltiöpositiivisine saatesanoineen. Käytän sovellusta, johon vähän väliä pilkahtelee tuotteita, etu juuri sinulle.

Minkä vuoksi? Miksi suostun tähän nöyryytykseen? Syy on naurettavan simppeli. Minun täytyy ostaa elintarvikkeita. Koska ne ovat elintarvikkeita. Sattuneista syistä minun on syötävä pysyäkseni hengissä, ja tahdon ruokani halvalla ja helposti. En ole luulevinani jonkun yrityksen tai tahon tai kenen vain jotenkin välittäväni minusta tai tahtovansa toivottaa juuri minulle piristykseksi hyvää jotainjuhlaa, en oleta kenenkään tarjoavan minulle etuja ollakseen hyvä. He markkinoivat. He tekevät bisnestä. R a h a a. Eikä siinä ole mitään hävettävää. En kaipaa vässyköitä puolustelemaan että aitoja asiakaskohtaamisia ja henkilökohtaista arvoa ja tunteita ja kokemuksia jne. Teette rahaa, minä saan ruokaa. Synergiaetu, mitä hävettävää siinä on?

Mutta yksi asia on selvä. Minä en ole plussa-asiakas. Tai, kyllähän minä olen plussa-asiakas, jota oikein tuttavallisesti etunimellä puhutellaan plussa-asiakkaan kuukausittaisissa asiakaskirjeissä ja jolle tarjotaan plussa-asiakkaan omia asiakasetuja, mutta.

Minä en määrittele identiteettiäni sen kautta että olen plussa-asiakas. Olen urheilija, ja olen suomalainen, olen partiolainen ja niin edelleen. Mutta minä en ole plussa-asiakas. Se ei ole minkäänlainen osa kokemustani. Se ei ole mitään mikä tulee milloinkaan vastaukseksi kun kysytään. Se on yhtä tärkeä osa identiteettiäni kuin pepun pyyhkiminen vessassa käynnin jälkeen. Plussa-asiakkuus ei ole kokemus eikä tunnetila.

Ja tässä tullaan siihen erääseen perustavanlaatuiseen ristiriitaan. Käsilläni olevat kirjat suorastaan tuuttaavat sitä kuinka yritysten on luotava arvoa ja kokemuksia, tunteita ja sen sellaista. Luetellaan kokemuksen elementtejä: aito, tunteita herättävä, henkilökohtainen, arvokas.

Mitä muuten oletan kun näen sen k-ryhmän asiakaskirjeen? Kauniita fontteja, yltiöpositiivisuutta, ammattimaisia valokuvia tuotteista ja ruuista. Kauppaan hymyilevä naama ja etunimi toivotuksineen. Muutama herkullinen resepti. Oletanko sen olevan minulle tehty? Minua varten? Minun tunteisiini? Näen kyllä sieluni silmin mainostoimistot ja tsiljoonat muut, jotka tietokoneidensa ääressä tuottavat elannokseen sisältöä konsernin markkinointimateriaaliksi. Se on työtä. Siinä he istuvat. He ovat töissä. Siinä väännetään materiaalia kuin roskakuski rattiaan, ja päivän päätteeksi mennään kotiin. Pois töistä. Nyt se työ loppui. Nyt ei enää mietitä työasioita.

Ja paljon henkilöitä tarvitaan, on sisällöntuottajat, kirjoittajat, valokuvaajat, kuvanmuokkaajat, liuta ties mitä tietokoneguruja, rahaa, taloutta, matematiikkaa, bisnestä. Onko tämä väärin? Ei. Olettaako joku että tunteita tai kokemuksia valmistetaan näin?

Niin kauan kuin roolini on asiakas, en ole itsenäinen olento vaan jonkun toisen tahon harjoittaman elinkeinoelämän väline.

Ja tämä on vasta pohdinnan alkua. Asiakkaaksi määritelty ihminen asetetaan myös eräänlaiseen tyhmennettyyn rooliin. Näin kärkkäästi ja kärjistetysti tulen seuraavassa tekstissäni väittämään.

Vaikea maailma ei osaa lukea

untamo1 kommentti

Melkein kaikki ihmiset ovat idiootteja.

Ala-asteella en ajatellut näin vielä yhtä voimakkaasti. Ajattelin että olen muita fiksumpi koska osaan lukea ja kirjoittaa, vieläpä lukea ja kirjoittaa hyvin. Kun yksikään luokkatoveri ei pysty samaan, se johtuu enimmäkseen siitä että he ovat vielä niin nuoria. Kyllä eromme tasoittuvat kasvaessamme. Niinhän? Niinköhän?

Toisaalta elän jonkinlaisessa kuplassa älykkyyteni ja tietyissä konteksteissa ympärilläni olevien ihmisten kanssa, ja silmäni ovat päässeet sumentumaan todellisuudelta. Toisaalta mitään yhtä todellisuutta ei tietenkään ole olemassa, mutta sen kannan tuominen esille joka ikisen tilanteen kaikenkumoavana vasta-argumenttina pysäyttää pohdinnan alkutekijöihinsä.

Keitä ”ympäröimäni ihmiset” siis ovat? Ehkä perhe. Muutama internet-yhteisö. Jokunen harrastus. Ja ne sadat joiden kanssa olen joka päivä tekemisissä kun luen, kun luen joka ikinen päivä, kun luen kirjoja, lehtiä, tietokirjoja, kaunokirjoja, hyviä kirjoja, huonoja kirjoja, artikkeleita, juttuja, tekstejä, koosteita. Luen, joka päivä luen ja ahmin varsinkin painettua tekstiä kaikkialta.

Mitä tapahtuu kun menen uuteen kouluun? Millaisia ovat niin sanotut tavalliset ihmiset? Eivät enää lapset, vaan täysi-ikäiset, normaalin näköiset ja oloiset kansalaiset? Millaisia ovat ihmiset tuolla ”ulkona”?

Pöyristyttäviä idiootteja? En kykene ymmärtämään suurimman osan ajattelua kun esimerkiksi luen sitä räpellystä minkä pitäisi olla koulutehtäväksi tehty kirjoitus. Mitä ihmettä? Ja sama ihminen käyttäytyy normaalisti, puhuu järjellisiä lauseita, osallistuu ja ymmärtää, mutta ei osaa kirjoittaa. Ja asioista ollaan avoimia. Puolustellaan. Hyväksytään. Tämä ei vain ole minun juttuni, hehheh, ja mennään seuraavaan asiaan.

Eivätkä ihmiset osaa lukea. Eivät osaa lukea ja pystyvät elämään tässä yhteiskunnassa? Hävettää. Nolottaa. Heidän puolestaan. Ja kun katson heitä livenä hämmentää vain entistä enemmän. Mikä on tuo olento? Mitä ovat nuo kaikki olennot tuolla kaduilla ja turuilla ja toreilla ja liikkeessä ja liikenteessä?

Niin ovat melkein kaikki idiootteja, niin saa nykyään opiskella vaikka missä vaikkei osaa mitään. Ja on todella se akateemisesti koulutettujen oma kupla, korkean asteen korkeakoulututkinto mikä vaatii paljon älyllistä kirjoittamista, ja siellä kuplassa voi hyllyä, aijaijai.

Tässä kohtaa kuuluisi ilmoittaa painavansa jarrua ja todeta valistuneesti että t i e t e n k ä ä n kirjoitus- ja lukutaito eivät kerro kaikkea ihmisen älyykyydestä tai osaamisesta tai mukavuudesta tai pätevyydestä jne. yms. Että joka ei osaa jotain on hyvä jossain muussa, ja älykäskin voi olla inha idiootti eivätkä asiat korreloi keskenään jne. yms. Että vaikka esimerkiksi koulutoveri ei osaa kirjoittaa voi hänen tekemistään jossain ihan muussa asiassa ihastella.

Tottakai näin on ja sitä en siksi enempää jauha. Kerron kuitenkin rehellisesti, että en voi mitään päässäni vahvasti olevalla koko yllä kuvatun kaltaiselle mustavalkoiselle ajattelulle. Tietenkään en ajattele että kaikki kirjoitustaidottomat ja lukutaidottomat ovat idiootteja, se on vahva ja lopulta melko sisällötön haukkumasana.

Mutta kuitenkin ovat.

Ovat jotain muuta. En osaa olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. En ymmärrä. Tuntematon pelottaa aina, klassiseksi käynyt määritelmä. ”Idiootti” on ikävä ja latautunut haukkumasana, ja lopulta sen käyttäminen kaikkea vierasta ja tuntematonta kohtaan kertoo eniten käyttäjästä itsestään.

Miksi luonto rauhoittaa?

untamoJätä kommentti

Metsä rauhoittaa ja poistaa stressiä jne., kaupunki paha luonto hyvä yms. tms. Olen kaikesta äärimmäisen samaa mieltä. Olen klassinen vihaan-kaupunkeja-rakastan-luontoa –stereotyyppi, joka löytää todellisen Sisäisen Rauhansa vasta päästessään pois rakennetusta ympäristöstä.

Osaan todella hyvin eritellä, mikä luonnossa on niin rauhoittavaa. Kyse ei ole siitä mitä siellä on, vaan siitä mitä siellä ei ole. Ja tällöinkin puuttuva asia on ennen kaikkea abstraktio.

Miksi kaupunki ahdistaa? Miksi rakennettu ympäristö ahdistaa? Voidaan todeta tyypillisyys: monet autismikirjon henkilöt ahdistuvat kaupungeissa ja väenpaljoudessa. Minä kerron nyt miksi minä, ja pidän selitystä hyvin rationaalisena.

Rakennettu ympäristö on tavoittamattoman ja jäsentämättömän irrallisen informaation jatkuva ryöppy. Se puskee esiin kaikkialta eikä sitä voi paeta. Liian lukuisien konseptien käsittämättömyys ja niiden muodostama ketjuuntuneisuus nousee esiin jokaisessa ihmisen luomassa kohteessa ja heittää lisää vettä myllyyn. Omaan, ylikierroksilla käyvään ajattelutapaani.

Millä tavalla siis? Muutama konkreettinen ja aito esimerkki.

Tuossa on puinen penkki. Sen on suunnitellut joku joka on töissä jossain ja saa palkkaa jostain järjestelmästä jota pyörittää joku joka on töissä jossain sellaisella laitteella joka on rakennettu osista jotka ovat tuotu jostain ja niiden tuonti tapahtuu jollain joka on tehty jostain ja jossa on joku jonka joku jonka… a p u a j u u r i t ä t ä m i n ä t a r k o i t a n

Juuri tätä minä tarkoitan, kaikki on niin käsittämätöntä. Siis kaikki!

Ja tuossa kävelee henkilö toimistoon jonka on vuokrannut joku jolla on paikka jossain ja siellä paikassa olevan lattian asentaa henkilö jonka on työllistänyt yritys jonka sähköpostiviestinnässä käytettävän fontin suunnittelussa tarvitun tietokoneohjelman komponentin rakentajan tietokoneen johdon kuparipinnan pinnoitteen on… j a n i i n e d e l l e e n

Eivätkö nämä käsittämättömyydet lopu koskaan. Tiedän henkilön, joka on työkseen matkanjärjestäjä. Hän järjestää matkoja tietyn ammattialan, leikitään vaikka putkimiesten, yhdistysten jäsenille. On siis henkilö, jonka työ on järjestää matkoja tyypeille, jotta he saisivat virkistystä ja opetusta, koska he ovat järjestäytyneet yhdistykseksi, jotta heillä olisi paremmat työolot, koska heidän on tehtävä putkitöitä, koska pitää olla vesihuoltojärjestelmä, koska… Siis aivan mielipuolinen työnkuva! Ja silti aivan normaalinkuuloinen.

Entäs se luonto sitten?

Tuossa on mänty. Se kasvaa maasta. Piste. P i s t e.

Sen vuoksi luonto rauhoittaa juuri minua. Siellä minua ei ympäröi ihmisyhteisön välisten järjestelmän monimutkaiset ja käsittämättömillä tavoilla ketjuttuneet suhdekokonaisuudet, jotka rasittavat ajatuskapasiteettiani, vaan se tiedostavasta olemuksestamme riippumaton yleinen planeetan biomassa. Se joka ihmisnäkökulmasta vain on. Vain on. On!

Mikä tämä blogi on?

untamoJätä kommentti

Perustin blogin koska minulla on niin paljon ajatuksia ja kirjoituksia, joiden sijainti on toistaiseksi ollut ahdistavan päämärätön. Tämä jäsentää tekstejäni ja lisäksi myönnän haluavani ikään kuin tulla esiin, tulla julkisuuteen, julistaa asioitani kaikelle kansalle. Haluan tuoda ääntäni kuuluviin, näin minä ajattelen, tätä minä sanon minä AS-henkilö, tällainen olen

Haluan olla blogi jossa kirjoitan, pohdin ja analysoin sitä kaikkea käsittämätöntä mistä jokapäiväinen elämä koostuu. Olen outo, olen autismikirjolla, ja sen vuoksi tiedostan ajattelevani monista asioista, tylsällä termillä ”oudosti”. Analysoisin monisanaisesti ja kirjavailmauksellisesti sitä kuinka maailma on mätä ja kaikki on vinksallaan ja avaisin samalla normeista poikkeavia tapoja ajatella. Parhaimmillaan herättäisin keskustelua, saisin jopa kommentteja, herättäisin jopa vastustusta. Olisin rohkea, älykäs, suuri, edelläkävijä, oikea ravistelija. Tai sitten vain itsekseni horiseva tavanomainen tylsimiys.

Lisäksi tahdon listata asioita, tuoda julki listoja joita olen tehnyt, parhaimmillaan jopa suositella. Pakonomainen järjestelmällisyyteen pyrkiminen kuuluu piirteisiini, joten miksi ei ottaa ja irroitella kunnolla? Suomen kauneimmat paikat nimien fonetiikan kannalta? Huonoimmat internetsivu-uudistukset? Järvet?

Tiedostan että olen surkea aloittelija useissa tietotekniikkaan liittyvissä asioissa, kuten webbisivujen rakentamis-ohjelmointi-tms-jne-jutuissa. Tietoa on niin paljon etten osaa jäsentää sitä, sattuman kautta onneksi tiedän (luulen tietäväni) mikä on tämä wordpressi ja miten sitä yksinkertaisimmillaan käytetään. Haluaisin esteettisesti miellyttävämmän sivuston, haluaisin oman sivuston .orgissa, mutta en osaa perehtyä nettisivujenhostaamistmsjnejuttuihin. Enkä edes siihen mitä saisin jos maksaisin tällä .com puolella jotain premiumversioita.

Joka tapauksessa tässä tämä on ja pian kirjoitan lisää. Olen taitava kirjoittaja. Verbaalisesti lahjakas. Oikea runoilija.